Kuva: Heikki Junnila
Amiraalin siipien kärkiväli on noin 5–6 cm. Amiraali on yläpuolelta huomiota herättävä perhonen, taustaväri on musta, jossa on oransseja nauhoja ja valkoisia täpliä. Alapuolelta lajin siivet ovat harmaan, ruskean ja sinisen kirjomat. Takasiipien alapinnalla on kuviointi, joka näyttää numeroilta 980 tai 986. Lennossa laji näyttää mustalta.
Lajin levinneisyys kattaa Pohjois-Amerikan Karibianmeren saarille ja Guatemalaan saakka. Levinneisyys ulottuu Atlantin poikki Azoreilta Pohjois-Afrikan ja Etelä-Euroopan läpi Kazakstaniin ja Uralille, mutta tätä idempänä amiraalia tavataan vain harvoin.
Amiraali lentää kahdessa sukupolvessa, ensimmäinen keväällä toukokuusta kesäkuuhun ja toinen sukupolvi heinäkuun lopulta jopa lokakuulle. Se voi esiintyä vaeltajana kesällä muinakin aikoina. Suomessa havaintoja on tehty toukokuun alusta lokakuun loppuun, mutta tavallisin laji on elo-syyskuussa.
Amiraali elää kulttuuriympäristöissä, pihapiireissä, puutarhoissa ja joutomailla. Keväällä ensimmäisen sukupolven naaraat munivat munat, jotka kesän aikana kehittyvät toukiksi, koteloituvat ja kuoriutuvat kesällä toisen sukupolven aikuisina. Etelä-Euroopassa perhoset ovat aktiivisia suuren osan vuotta leväten vain talvikuukausien kylmimmillä säillä. Pohjoisessa suuri osa aikuisista yksilöistä lentää lopulta talveksi etelään, mutta osa saattaa yrittää talvehtimista, menehtyen kuitenkin riittävän suojan ja ravinnon puutteeseen. Koiraat odottelevat pariutumishaluisia naaraita valtaamallaan reviirillä, jonka paikkaa ne vaihtavat muutaman päivän välein. Molemmat sukupuolet käyvät ahkerasti juomassa mettä kukilla sekä imemässä nesteitä käyneistä hedelmistä.
Naaras munii munat toukan ravintokasveille yksitellen, suosien jälkeläistensä elinympäristöinä suojaisia lehtimetsiä ja puutarhoja. Tyypillisesti amiraali munii umpinaisempiin kasvustoihin kuin nokkos- tai neitoperhonen. Munat kuoriutuvat noin viikkoa myöhemmin ja toukat oleilevat enimmäkseen yhteenkehrättyjen lehtien suojassa, eivätkä paistattele auringossa monien sukulaislajiensa tapaan. Toukkakehitys kestää keskikesällä 3–4 viikkoa, loppukesällä kauemmin. Koteloituminen tapahtuu lehden alapinnalle ja myös kotelo on usein silkillä yhteensidottujen lehtien suojaama. Kotelovaihe kestää parhaissa olosuhteissa pari viikkoa, mutta pohjoismaissa kaikki kotelot eivät ehdi kuoriutumaan ennen kuin syksy tekee olosuhteista sen kehittymisen kannalta liian kylmää.
Amiraalin toukat syövät nokkosta (Urtica dioica). Aikuinen yksilö syö kukkien mettä, esimerkiksi pietarytin ja ohdakkeiden kukat vetävät niitä puoleensa. Amiraalit saattavat myös syödä puiden mahlaa tai mädänneiden hedelmien käynyttä mehua.
Avainsanat: #kesä #syksy #talvi
Viikon luontokuva Supikoira
Kuva: Heikki Junnila Supikoira (Nyctereutes procyonoides) on alun perin Itä-Aasiasta kotoisin oleva pienikokoinen ja pitkäkarvainen koiraeläinlaji. Suomeen se on vaeltanut
Viikon luontokuva -Orava
Kuva: Heikki Junnila Orava (Sciurus vulgaris) on jyrsijöiden lahkoon kuuluva nisäkäslaji. Oravaa esiintyy Euraasian pohjoisosien metsissä ja suurimmassa osassa Eurooppaa.
Viikon luontokuva Isokoskelo
Kuva: Heikki Junnila Isokoskelo (Mergus merganser) on iso vesilintu, joka muistuttaa ruumiinmuodoltaan vähän silkkiuikkua. Isokoskelolla on uikkumainen mustavalkea vartalo, pitkähkö
Viikon luontokuva -Merihanhi
Kuva: Heikki Junnila Merihanhi on suurikokoinen harmahtava hanhi, jolla on iso pää ja kolmiomainen aprikoosinvärinen nokka. Koivet ovat vaaleanpunaiset. Siiven
Viikon luontokuva -Pajusirkku
Kuva: Heikki Junnila Pajusirkku (Schoeniclus schoeniclus) on sirkkujen sukuun kuuluva pieni, rannoilla elävä varpuslintu. Pajusirkun pituus on 14–16 cm ja
Viikon luontokuva -Hömötiainen
Kuva: Heikki Junnila Laji oli pitkään Suomessa runsaslukuisimpien lintujen joukossa. 2000-luvulla hömötiainen on taantunut Suomessa ensin vuonna 2015 vaarantuneeksi ja
