Kuva: Heikki Junnila
Amiraalin siipien kärkiväli on noin 5–6 cm. Amiraali on yläpuolelta huomiota herättävä perhonen, taustaväri on musta, jossa on oransseja nauhoja ja valkoisia täpliä. Alapuolelta lajin siivet ovat harmaan, ruskean ja sinisen kirjomat. Takasiipien alapinnalla on kuviointi, joka näyttää numeroilta 980 tai 986. Lennossa laji näyttää mustalta.
Lajin levinneisyys kattaa Pohjois-Amerikan Karibianmeren saarille ja Guatemalaan saakka. Levinneisyys ulottuu Atlantin poikki Azoreilta Pohjois-Afrikan ja Etelä-Euroopan läpi Kazakstaniin ja Uralille, mutta tätä idempänä amiraalia tavataan vain harvoin.
Amiraali lentää kahdessa sukupolvessa, ensimmäinen keväällä toukokuusta kesäkuuhun ja toinen sukupolvi heinäkuun lopulta jopa lokakuulle. Se voi esiintyä vaeltajana kesällä muinakin aikoina. Suomessa havaintoja on tehty toukokuun alusta lokakuun loppuun, mutta tavallisin laji on elo-syyskuussa.
Amiraali elää kulttuuriympäristöissä, pihapiireissä, puutarhoissa ja joutomailla. Keväällä ensimmäisen sukupolven naaraat munivat munat, jotka kesän aikana kehittyvät toukiksi, koteloituvat ja kuoriutuvat kesällä toisen sukupolven aikuisina. Etelä-Euroopassa perhoset ovat aktiivisia suuren osan vuotta leväten vain talvikuukausien kylmimmillä säillä. Pohjoisessa suuri osa aikuisista yksilöistä lentää lopulta talveksi etelään, mutta osa saattaa yrittää talvehtimista, menehtyen kuitenkin riittävän suojan ja ravinnon puutteeseen. Koiraat odottelevat pariutumishaluisia naaraita valtaamallaan reviirillä, jonka paikkaa ne vaihtavat muutaman päivän välein. Molemmat sukupuolet käyvät ahkerasti juomassa mettä kukilla sekä imemässä nesteitä käyneistä hedelmistä.
Naaras munii munat toukan ravintokasveille yksitellen, suosien jälkeläistensä elinympäristöinä suojaisia lehtimetsiä ja puutarhoja. Tyypillisesti amiraali munii umpinaisempiin kasvustoihin kuin nokkos- tai neitoperhonen. Munat kuoriutuvat noin viikkoa myöhemmin ja toukat oleilevat enimmäkseen yhteenkehrättyjen lehtien suojassa, eivätkä paistattele auringossa monien sukulaislajiensa tapaan. Toukkakehitys kestää keskikesällä 3–4 viikkoa, loppukesällä kauemmin. Koteloituminen tapahtuu lehden alapinnalle ja myös kotelo on usein silkillä yhteensidottujen lehtien suojaama. Kotelovaihe kestää parhaissa olosuhteissa pari viikkoa, mutta pohjoismaissa kaikki kotelot eivät ehdi kuoriutumaan ennen kuin syksy tekee olosuhteista sen kehittymisen kannalta liian kylmää.
Amiraalin toukat syövät nokkosta (Urtica dioica). Aikuinen yksilö syö kukkien mettä, esimerkiksi pietarytin ja ohdakkeiden kukat vetävät niitä puoleensa. Amiraalit saattavat myös syödä puiden mahlaa tai mädänneiden hedelmien käynyttä mehua.
Avainsanat: #kesä #syksy #talvi
Viikon luontokuva -Kiuru
Kuva: Heikki Junnila Kiuru (Alauda arvensis) eli leivonen tai leivo on pienikokoinen vaaleanruskea varpuslintu. Tunnusomaisena piirteenä kiurulla on päälaella sijaitseva
Viikon luontokuva -Metso
Kuva: Heikki Junnila Metso (Tetrao urogallus) on metsäkanalintu. Suomen kanalinnuista se on suurin. Koirasmetso on väritykseltään mustan-, ruskean- ja harmaankirjava.
Viikon luontokuva -Tilhi
Kuva: Heikki Junnila Tilhi on tanakka, kottaraisen kokoinen lintu. Sen pituus on 18–20 senttimetriä ja siipiväli 32–36 senttimetriä. Paino on
Viikon luontokuva -Pyy
Kuva: Heikki Junnila Pyy on pieni kyyhkyn kokoinen metsäkanalintu. Se on noin 34–39 cm pitkä ja painaa noin 250–450 grammaa.
Viikon luontokuva -Viherpeippo
Kuva: Heikki Junnila Viherpeippo pesii metsiköissä ja puistoissa ja se on hyvin sopeutunut kulttuurimaisemaan ja hyötyy selvästi talviruokinnasta. Pesiviä pareja
Viikon luontokuva -Harakka
Kuva: Heikki Junnila Harakan suomenkielinen nimi on balttilaisperäinen, ja nimi on suomessa vanha ja vakiintunut. Keuruulla harakasta käytettiin myös nimeä
