Kuva: Heikki Junnila
Amiraalin siipien kärkiväli on noin 5–6 cm. Amiraali on yläpuolelta huomiota herättävä perhonen, taustaväri on musta, jossa on oransseja nauhoja ja valkoisia täpliä. Alapuolelta lajin siivet ovat harmaan, ruskean ja sinisen kirjomat. Takasiipien alapinnalla on kuviointi, joka näyttää numeroilta 980 tai 986. Lennossa laji näyttää mustalta.
Lajin levinneisyys kattaa Pohjois-Amerikan Karibianmeren saarille ja Guatemalaan saakka. Levinneisyys ulottuu Atlantin poikki Azoreilta Pohjois-Afrikan ja Etelä-Euroopan läpi Kazakstaniin ja Uralille, mutta tätä idempänä amiraalia tavataan vain harvoin.
Amiraali lentää kahdessa sukupolvessa, ensimmäinen keväällä toukokuusta kesäkuuhun ja toinen sukupolvi heinäkuun lopulta jopa lokakuulle. Se voi esiintyä vaeltajana kesällä muinakin aikoina. Suomessa havaintoja on tehty toukokuun alusta lokakuun loppuun, mutta tavallisin laji on elo-syyskuussa.
Amiraali elää kulttuuriympäristöissä, pihapiireissä, puutarhoissa ja joutomailla. Keväällä ensimmäisen sukupolven naaraat munivat munat, jotka kesän aikana kehittyvät toukiksi, koteloituvat ja kuoriutuvat kesällä toisen sukupolven aikuisina. Etelä-Euroopassa perhoset ovat aktiivisia suuren osan vuotta leväten vain talvikuukausien kylmimmillä säillä. Pohjoisessa suuri osa aikuisista yksilöistä lentää lopulta talveksi etelään, mutta osa saattaa yrittää talvehtimista, menehtyen kuitenkin riittävän suojan ja ravinnon puutteeseen. Koiraat odottelevat pariutumishaluisia naaraita valtaamallaan reviirillä, jonka paikkaa ne vaihtavat muutaman päivän välein. Molemmat sukupuolet käyvät ahkerasti juomassa mettä kukilla sekä imemässä nesteitä käyneistä hedelmistä.
Naaras munii munat toukan ravintokasveille yksitellen, suosien jälkeläistensä elinympäristöinä suojaisia lehtimetsiä ja puutarhoja. Tyypillisesti amiraali munii umpinaisempiin kasvustoihin kuin nokkos- tai neitoperhonen. Munat kuoriutuvat noin viikkoa myöhemmin ja toukat oleilevat enimmäkseen yhteenkehrättyjen lehtien suojassa, eivätkä paistattele auringossa monien sukulaislajiensa tapaan. Toukkakehitys kestää keskikesällä 3–4 viikkoa, loppukesällä kauemmin. Koteloituminen tapahtuu lehden alapinnalle ja myös kotelo on usein silkillä yhteensidottujen lehtien suojaama. Kotelovaihe kestää parhaissa olosuhteissa pari viikkoa, mutta pohjoismaissa kaikki kotelot eivät ehdi kuoriutumaan ennen kuin syksy tekee olosuhteista sen kehittymisen kannalta liian kylmää.
Amiraalin toukat syövät nokkosta (Urtica dioica). Aikuinen yksilö syö kukkien mettä, esimerkiksi pietarytin ja ohdakkeiden kukat vetävät niitä puoleensa. Amiraalit saattavat myös syödä puiden mahlaa tai mädänneiden hedelmien käynyttä mehua.
Avainsanat: #kesä #syksy #talvi
Viikon luontokuva -Jouhisorsa
Kuva: Heikki Junnila Jouhisorsanaaras on n. 55 cm pitkä. Pitkästä pyrstöstä johtuen koiraan pituus on 70–75 cm. Muodoltaan jouhisorsa on
Viikon luontokuva -Nokikana
Kuva: Heikki Junnila Nokikana (Fulica atra) on rantakanojen heimoon kuuluva lintulaji. Se on Suomessa tavattavista rantakanoista yleisin. Nokikana on muuten
Viikon luontokuva -Pilkkasiipi
Kuva: Heikki Junnila Pilkkasiipi (Melanitta fusca) on suuri mustanpuhuva sorsalintu. Pilkkasiiven vartalonmuoto muistuttaa haahkaa. Koiraan höyhenpeite on samettisen musta lukuun
Viikon luontokuva -Silkkiuikku
Kuva: Heikki Junnila Silkkiuikku (Podiceps cristatus) on uikkujen heimoon kuuluva töyhtöpäinen vesilintu. Silkkiuikulla on pitkä kaula ja pitkä, ohut nokka.
Viikon luontokuva – Tavi
Kuva: Heikki Junnila Tavia tavataan pesivänä Euroopan keski- ja pohjoisosissa, Aasian pohjoisosissa ja Pohjois-Amerikan pohjoisosissa. Talvehtivana sitä esiintyy Etelä-Euroopassa, Afrikassa,
Viikon luontokuva -Tukkakoskelo
Kuva: Heikki Junnila Tukkakoskelo (Mergus serrator) on silkkiuikun muotoinen pörröpäinen vesilintu. Sen vanha kansanomainen nimi oli pikkukoskelo. Tukkakoskelolla on hapsottava
