Korona toi uusia harrastajia rinteisiin. Kuva: hirvensalo.fi
Turun Hirvensalo ja Meri-Teijo Ski Salossa saivat lumetettua rinteisiin marraskuun pakkasten aikaan paksun lumipeitteen. Lumi kesti alkuvuoden pitkät vesisadejaksot.
Varsinais-Suomen laskettelukeskuksissa on iloittu hyvästä talvikaudesta, joka on jäämässä plussalle myös taloudellisesti.
Sekä Hirvensalon hiihtokeskus Turussa että Meri-Teijo Ski Salossa pystyivät avaamaan rinteet jo joulukuussa ja kausi jatkuu huhtikuulle saakka.
Hirvensalo sulkee hissit lauantaina 2. huhtikuuta. Salossa rinteitä pyritään pitämään auki olosuhteiden mukaan huhtikuun puoliväliin saakka.
Marras–joulukuun pakkaset takasivat keinolumetuksen, jolla saatiin rinteisiin vesisateen kestäneet lumipeitteet. Meri-Teijolla lumetusta vauhditti viime kesäinen vedenpumppaamoiden uusiminen.
– Vesi pumpataan nyt merestä. Marraskuun pakkasten aikaan saimme lujan lumipeitteen, kun laitteet olivat kunnossa. Lunta on nyt enemmän kuin koskaan, sanoo Meri-Teijo Skin rinnepäällikkö Jarkko Rannikko.
Hirvensalon hiihtokeskusta ylläpitävän Turun Slalomaseuran puheenjohtaja Jari Lehtinen kiittelee hänkin marraskuun pakkasia.
– Lumetetut rinteet ovat kestäneet hyvin pitkiäkin vesisadejaksoja. Turussa on päästy laskettelemaan peräkkäin joulunpyhät pois lukien 112 päivää. Ennätys on vuodelta 2003, jolloin rinteet olivat auki 137 päivää peräkkäin.
Korona toi uusia harrastajia rinteisiin
Kävijämääriä ei kummallakaan rinneyrittäjällä vielä ole. Jarkko Rannikon mukaan Teijolla tullaan hieman jäämään viime vuodesta.
Toista talvikautta jatkuva koronapandemia on tuonut uusia laskettelijoita rinteisiin.
– Rinteissä on lasten lisäksi näkynyt aikuisia, jotka eivät aiemmin ole lasketelleet, kertoo Jari Lehtinen.
Tämän vuoden tuloilla kunnostetaan kalustoa: hissejä, lumitykkejä, rinnekoneita ja erilaisia työkaluja.
Hirvensalosta kilpailutus
Turun Slalomseura jatkaa Hirvensalon laskettelukeskuksen pyörittämistä seuraavat kolme vuotta. Sen jälkeen kilpailutetaan rinnetoiminnan hoitaminen.
Turun kaupungin mukaan tavoitteena on löytää pidempiaikainen kumppani kehittämään hiihtokeskusta.
Jari Lehtisen mukaan Turun Slalomseura osallistuu kilpailutukseen.
Turun kaupunki suunnittelee hirvensaloon muun muassa kuntoportaita, frisbeegolfrataa ja rinnepyöräilytoimintaa.
Tämän vuoden aikana on tarkoitus rakentaa uusi huoltorakennus ja uusia valaistusta.
www.hirvensalo.fi
TARJA HILTUNEN
YLE
Avainsanat: #talvi
Uutissi Turust 12.5 -ei virallissi mut torellissi

Uutissi Turust. Uutispuristimena Vähä Heikkilä morjens. ooo Turun ratikan suunnittelu vaaj jatkuu ja jatkuu. Sevverran kuulin et maanpualustuksellisist syist
Uutissi Turust 5.5 -ei virallissi mut torellissi

Uutissi Turust. Uutislekkerinä Vähä Heikkilä morjens. ooo Lääkäreitten aika pakkaa menemä lomakkeiren täyttämiseen ja muuhun pyrokratian pyärittämiseen. Yks entinen
Mitä äidille lahjaksi viikon pääst?

❤️ Lämmin ja henkilökohtainen Itse kirjoitettu kirje tai kortti: Kerro, mitä arvostat hänessä. Aito, käsinkirjoitettu viesti koskettaa usein eniten. Valokuvakirja
Vapun vieton historia on monivaiheinen ja se ulottuu pitkälle keskiajalle asti.

1. Alkuperä: Pyhä Valpuri Vapun nimi juontaa juurensa 700-luvulla eläneeseen pyhään Valpuriin (Saint Walburga), joka oli englantilainen luostarinjohtaja Saksassa.
Mämmi ”ilman mitään krumeluureja”

Mämmin historia on yllättävän pitkä ja mielenkiintoinen – se juontaa juurensa jopa keskiajalle, ja mahdollisesti vielä kauemmas. Vaikka nykyisin mämmi
Mistä ne pääsiäispuput oikein tuli?

Mistä ne pääsiäispuput oikein tuli? Vaikka pääsiäiseen Suomessa on perinteisesti kuulunut virpomista, pajunkissoja ja mämmiä, on monelle tuttu myös