Tavallisesti aluksia saapuu Turkuun kesän aikana kymmenkunta kappaletta. Nyt niitä on tulossa ainakin 21.
Ulkomaisia risteilyaluksia saapuu Turkuun ensi kesänä tavallista enemmän. Yleensä Turkuun tulee kesän aikana noin kymmenen risteilyalusta, mutta nyt niitä odotetaan saapuvan 21.
Alusten saapumisen taustalla on sota Ukrainassa ja Venäjää vastaan asetetut talouspakotteet. Yleensä laivat ovat matkustaneet Pietariin, mutta nyt laivat ovat jäämässä Suomeen.
Ensimmäinen kansainvälinen risteilyalus on ensimmäistä kertaa Turkuun saapuva Le Champlain, joka saapuu Turkuun 3. toukokuuta.
Yle: Eino kossila
Avainsanat: #kesä
Kesäinen lauantai – tekemistä ja elämyksiä 13.6.
Kesäpäivän paras ohjelma voi olla yksinkertainen Kaikkeen ei tarvitse ostaa lippua tai suunnitella tarkkaa aikataulua. Joskus paras kesäpäivä syntyy
Ensin uni, sitten unelmat – Maslow’n tarvehierarkia hyvinvoinnin perustana
https://www.facebook.com/photo?fbid=122101403739353090&set=a.122094165771353090
Savolaista hyvää Turun seudulle
Turun seutua siunattiin parikymmentä vuotta sitten iloisella 15 vuotiaalla savolaispojalla Mäntyharjulta, joka sittemmin on innovatiivisuudellaan ja rohkeudellaan luonut työpaikkoja
“Kaikki vanhemmat riittävät, kun ovat lähellä. Näiden viiden ajatuksen ydin on siinä, että rakkaus ei tarvitse täydellisyyttä.”
1. “Lapsi ei tarvitse täydellistä vanhempaa – hän tarvitsee turvallisen.” Tavallinen rakastava, läsnäoleva aikuinen riittää. Pienet virheet eivät
Yrittäjien ja päättäjien yhteistyöllä elävämpi keskusta
Yrittäjien ja päättäjien yhteistyöllä elävämpi keskusta Turun keskustan elinvoima on puhuttanut jo pitkään. Kun kauppakeskukset tarjoavat tuhansia ilmaisia
Viilennysvinkkejä hellepäivänä
Hellepäivinä elämä voi käydä todella tukalaksi, varsinkin jos koti kuumenee, liikkuminen väsyttää tai uni kärsii. Tässä sinulle konkreettisia ja toimivia