”Sadan vuoden takainen Turku muuttui juhannuksensa aavekaupungiksi.
Kaikki kynnelle kykenevät siirtyivät juhlimaan keskikesää maaseudulle
pois kuumasta ja pölyisestä kaupungista. Kansa ei kuitenkaan yleensä
paennut yksinäisyyteen omille mökeille, vaan juhannuksena juhlittiin
isoissa ryhmissä. Onnekkaimmilla oli varaa järjestää juhlat omassa
huvilassa Ruissalossa, muut matkasivat Yleisen Käytävän alueelle,
Pikku Pukkiin, Uittamolle tai Naantaliin. Matka tehtiin yleensä
vesiteitse, joten aattoaamupäivänä puoli kaupunkia jonotti jokirannassa
tavaroineen laivaan pääsyä. Ne joilla ei ollut mahdollisuutta
lähteä venematkalle, siirtyivät kaupungin ulkopuolisille kukkuloille.
Juhannuskukkula on jopa saanut tämän mukaan nimensä.”
(Rauno Lahtinen: Turku 1911 – elämää sata vuotta sitten.)
Tarinoita Turusta
Tarinoita Turusta on lyhyitä kertomuksia ja tapahtumia Turusta, yhteistyössä Turkuseuran kanssa. Kotiseutuhistoria kiinnostaa tänä päivänä yhä enemmän. On hauska lukea ja seurata kotiseutumme tapahtumia vuosikymmenien takaa.
Brinkkalan talo, Vanha Suurtori 3
20500 Turku
Avaa kartta tästä
Puh. (040) 6373 600
http://www.turkuseura.fi
info@turkuseura.fi