Turun Engelillä on omat pylväät
Kun Boråsissa vuonna 1786 syntynyt kauppias ja arkkitehti Pehr Johan Gylich vuonna 1812 asettui Turkuun, ei vielä aavistettu, että hänestä sukeutuisi Turun Engel, suunnittelija, jonka kädenjälki leimaa monella tavalla kaupunkikuvaa. Gylichin kädet täyttyivät työstä, kun tuli yhdessä yössä tuhosi valtaosan kaupungista syyskuussa 1927. Hän oli kolmen vuosikymmenenen ajan kaupunginarklkitehtina vastuussa suuresta osasta jälleenrakentamista.
Gylichin tyylilaji oli empire. Suurin osa hänen piirtämistään taloista oli puutaloja, mutta joukkoon mahtui myös muutamia ajattomia helmiä kuten Pyhän Henrikin kappeli, Turun katedraalikoulu, Hjeltin talo ja Turun ruotsalainen teatteri. Yksi Gylichin luomuksista on kaikille tuttu ja kantaa hänen nimeään. Pinellan alapuolella jokirannassa oleva Gylichin pylväikkö alennettiin aikoinaan jopa huoltoasemaksi, mutta on taas arvossaan.
Ihmiset eivät 1800-luvulla olleet niin pitkäikäisiä kuin nyt. Pehr Johan piti tilastoja pilkkanaan ja eli harmaapartaisena kunniavanhuksena 89 -vuotiaaksi.
Viikon turkulainen Carl Gustaf Victor Fortelius
Viki Fortelius osti auton Huittisissa vuonna 1838 syntynyt Carl Gustaf Victor Fortelius oli monella tavalla aikaansaapa mies ja aikanaan
Viikon turkulainen N.R. af Ursin
Ukko Ursin ei ollut työmies Ursininkadun ja Eerikinkadun kulmassa on pronssilaatta, jolla kunnioitetaan suomalaisen työväenpuolueen perustamista ja sen varhaista
Viikon turkulainen Jere Pensikkala
Turun kulttuuripääkaupunkivuosi oli monessa mielessä iso kehitysloikka turkulaisessa kulttuurielämässä. Sen ansiosta syntyi aivan uudenlaista yhteistyötä erilaisten toimijoiden välillä. Se
Viikon turkulainen Peter Sarlin
Peter Sarlin – turkulainen tekoälyguru Tekoäly on nyt kaikkien huulilla. Sen käyttämisestä intoilee moni, joka on onnistunut elvyttämään rakeiset
Viikon turkulainen Pepe Gonzales
Pepe ei kunkulle liputa Barcelona ei ole erityisen kuningasmielinen kaupunki. Sillä on villiä anarkikstista taustaa, joka huipentui sisällissodan heinäkuussa
Viikon turkulaiset Luka ja Nooa Marttila
Marttilan veljekset Veljesten valioita Varsinais-Suomi on lentopallon huippumaakunta. Lajin ykköskaupunki ei kuitenkaan ole ollut Turku, sillä kovimmat seuramuistot on