Kuva: Heikki Junnila
Hiirihaukka on 48–56 cm pitkä ja sen siipien kärkiväli on 110–130 cm. Sillä on leveät siivet, paksu, lyhyt kaula sekä keskipitkä pyrstö. Rinta on keskiruskea, kainaloissa vaaleat laikut, muuten lintu on tummanruskea. Suomessa tavataan kahta alalajia. Läntinen buteo on kookkaampi ja tummempi. Itäinen vulpinus on hieman pienempi. Itäisen alalajin hiirihaukoilla on punertavan ruskea pyrstö ja muutoinkin väritys on vaaleamman tai punertavamman sävyinen. Alalajit risteytyvät keskenään ja välimuotoisia yksilöitä tavataan paljon. Sekä alapuolen valkoisen määrässä on muutoinkin paljon yksilökohtaista vaihtelua. Naaras on koirasta kookkaampi.
Hiirihaukka on petolinnuksi äänekäs, ja se ääntelee erityisesti keväällä. Sen tavallisin ääni on naukuva “piijäh”, jota kuulee enimmäkseen lennossa.
Vanhin suomalainen rengastettu hiirihaukka on ollut 26 vuotta 10 päivää vanha. Euroopan vanhin oli tanskalainen 28 vuotta 9 kuukautta vanha hiirihaukka.
Hiirihaukan pääravintoa ovat pienet jyrsijät, mutta se syö myös matelijoita, sammakoita, linnunpoikasia, hyönteisiä ja jopa kastematoja.
Hiirihaukan pesä on tyypillisesti isossa puussa pellon tai suon laidassa, keskimäärin 10 metrin korkeudessa. Yleisin puulaji on kuusi, seuraavana mänty. Muninta voi alkaa jo huhtikuussa, tavallisesti toukokuussa. Munia on tavallisesti 2 tai 3, joskus jopa 5. Hyvinä myyrävuosina poikueet ovat isoja. Myyräkatovuonna pesintä saattaa jäädä väliinkin. Naaras hautoo noin 5 viikkoa. Poikaset oppivat lentämään noin 6 viikon ikäisinä. Haudonta-aikana linnut ovat arkoja, ja saattavat hylätä pesän ihmisen häirinnän takia.