Teemu – fiksu poppari
Teemu Brunila saattaa olla kansainvälisesti merkittävin suomalainen lauluntekijä. Oma ura Crash -yhtyessa kesti komeat 18 vuotta ja vei laulaja-kiaristin keikoille 20 maahan ja tuotti neljä albumillista musiikkia.
Vähemmän näkyvää, mutta musiikillisesti (ja varmaan taloudellisestikin) merkittävämpää on ollut musiikin kirjoittaminen toisille taiteilijoille. Ehkä kovin saavutus on se, että Teemu sävelsi ja sanoitti amerikkalaisen Trey Songzin hitin ”Never Again” jonka sisältävä albumi nousi vuosikymmen sitten Billboard 200-listan ensimmäiselle sijalle. Näin Teemusta tuli historian ensimmäinen suomalainen Billboard-listan kärjessä
Teemun töitä kuuluu myös muun muassa australialaisen supertähden Kylie Minoguen tämän vuosikymmenen tuotantoon.
Fiksun turkulaisen popparin koulutus ei viittaa musiikin tekemiseen, opintoja tuli hinkattua loppututkintoon saakka Turun yliopiston oikeustieteellisessä, bisnesosaamista Turun kauppakorkeakoulussa. Molemmista lienee apua, kun sopimuksia rojalteista väännetään kansainvälisten tähtien kanssa.
Kiinnostava salaisuus on se, että Teemu toiminee laulajana suositussa Studio Killers-yhtyeessä. Sen paremmin Teemu, bändi kuin levy-yhtiökään eivät myönnä mitään.
Avainsanat: #historia
Viikon turkulainen Ville Viitanen
Ville Viitasen juhlaseminaari Meri-Karinassa oli onnistunut tilaisuus. Se sai päivänsankarin ilmeen muikeaksi. Viisikymppisellä Villellä on omat saappaat Kun Ville
Viikon turkulainen Panu Routila
Patrian pomolla on viininenääkin Turussa syntynyt ja Turun kauppakorkekoulussa maisterinpaperinsa suorittanut Turun kauppakamarin hallituksen puheenjohtaja Panu Routila kelpaa vallan
Viikon turkulainen Heino Nyyssönen
Heino tuntee muuttuvan Unkarin Valtio-opin yliopistolehtori, politiikantutkija ja tietokirjailija Heino Nyyssönen on ollut viime päivinä suosittu asiantuntinja mediassa eikä
Viikon turkulainen Kaarle Knuutinpoika
Kaarle ei paljon uida ehtinyt Turku oli Kaarle Knuutinpojalle tärkeä paikka, vaikka tuskin hän täällä paljon uida polskutteli. Onhan
Viikon turkulainen Seppo Mäkinen
Sepon käsi ei vapise Sata vuotta on komea ikä mille tahansa järjestölle. Tällä viikolla tuon rajapyykin saavutti Turun Seudun
Viikon turkulainen – Åke Tott
Pohjolan lumiaura oli hurja mies Nyt, kun Kaarina Maununtyttären hauta on ollut arkeologisen huomion kohteena, on paikallaan nostaa viikon