Kuva: Heikki Junnila
Mäntykiitäjä on huomiota herättävän suurikokoinen perhonen. Väritykseltään se on lähes täysin tasaisen harmaa, mutta värin sävy voi vaihdella jonkin verran. Etusiivissä on kolmesta neljään selvästi erottuvaa mustaa pitkittäisjuovaa. Lisäksi keskiruumiin sivuilla on leveät, mustat juovat. Takaruumiissa on vaaleita poikittaisjuovia ja takasiivet ovat sävyltään hieman etusiipiä ruskeammat ja tyvestään hivenen vaaleammat. Siipiväli 60–90 mm, naaraat ovat yleensä koiraita kookkaampia. Toukka on vihreä ja sen sivuilla on vaaleankeltaisia pitkittäisjuovia. Myöhemmin toukkaan voi tulla ruskeaa väriä. Useimpien kiitäjälajien tapaan myös mäntykiitäjän toukan peräpäässä on kaareva sarvi. Täysikasvuisena toukka on 65–85 mm pitkä.
Mäntykiitäjä on Suomen yleisimpiä kiitäjäperhosia ja viihtyy etelärannikolta ainakin Oulun korkeudelle saakka. Satunnaisesti lajia tavataan pohjoisempanakin. Lentoaika on toukokuun lopulta elokuun puoleenväliin. Hyvin lämpiminä kesinä elokuun lopulta lokakuun alkuun saattaa olla lennossa toisen sukupolven yksilöitä.
Mäntykiitäjä viihtyy avoimilla paikoilla, kuten soilla ja niityillä, joiden reunoilla kasvaa mäntyjä. Perhonen lepää valoisan ajan puiden, yleensä mäntyjen, rungoilla ja lähtee lentoon hämärän laskeuduttua. Lento jatkuu pitkälle yöhön, lämpimällä säällä selvästi puolenyön jälkeen. Molemmat sukupuolet lentävät valolle, mutta naaraat vain harvoin. Koiraita voi sopivalla paikalla tulla valolle runsaastikin. Perhonen käyttää ravinnokseen kukkien, kuten mäkitervakon, ailakkien ja syreenin mettä. Ruokaillessaan se lentää kiitäjille tyypilliseen tapaan paikoillaan kukinnon edessä. Mäntykiitäjällä ei ole mainittavaa vaellustaipumusta, mutta yksilöitä liikkuu silti pieniä matkoja vakituisen elinalueensa ulkopuolelle.
Naaras munii jopa sata munaa yksitellen mäntyjen neulasille ja munat kuoriutuvat 2–3 viikkoa myöhemmin. Toukat elävät latvustoissa ja liikkuvat hyvin vähän. Täysikasvuinen toukka laskeutuu elo-syyskuun vaihteessa maahan ja kaivautuu sammalikon alle koteloitumaan. Laji talvehtii kotelona ja saattaa viettää kotelossa jopa neljä talvea. Ennen kuoriutumistaan kotelo kaivautuu maanpinnalle.
Toukkana kiitäjän ravintoa ovat pääasiassa metsämännyn (Pinus sylvestris), mutta joskus harvoin myös metsäkuusen (Picea abies) ja katajan (Juniperus communis) neulaset.
Lähde: Wikipedia
Viikon luontokuva -Kettu
Kuva: Heikki Junnila Kettu eli punakettu (Vulpes vulpes) on koiraeläin. Se on maailman levinnein maalla liikkuva petoeläin, sen levinneisyysalue käsittää
Viikon luontokuva -Metsäkauris
Kuva: Heikki Junnila Metsäkauris on väritykseltään kesällä punaruskea ja talvella harmaanruskea. Ruskeankeltainen vatsapuoli ja posket ovat muuta ruumista vaaleammat, kuten
Viikon luontokuva -Uivelo
Kuva: Heikki Junnila Uivelo on telkkää hieman pienemmän uivelon pituus nokan kärjestä pyrstön kärkeen on 38–44 senttimetriä ja siipien kärkiväli
Viikon luontokuva -Merimetso
Kuva: Heikki Junnila Merimetso on iso, musta lintu, 77–94 cm pitkä ja sen siipien kärkiväli on 121–149 cm. Se painaa
Viikon luontokuva -Laulujoutsen
Kuva: Heikki Junnila Laulujoutsen pesii Euroopan ja Aasian pohjoisosissa Islannista Sahalinille. Pesimäalueen pohjoisrajan määrää se, että pesimäjärvessä pitää olla noin
Viikon luontokuva -Halli eli harmaahylje
Kuva: Heikki Junnila Halli eli harmaahylje (Halichoerus grypus) on suurikokoinen hyljelaji, jota tavataan Pohjois-Atlantin läntisten ja itäisten rannikkojen läheisyydessä sekä
