Pikku Sigrid -parka, unohtumaton
Åbo svenska samskolanin oppilaan Sigrid Juseliuksen kohtalo oli surullinen. Hänen vanhempansa erosivat tytön ollessa kuusivuotias, edessä oli muutto ädin kanssa Porista ensin Tukholmaan, sitten Turkuun. Täällä hän sairastui tuhkarokkoon, jota seurasi vielä kohtalokkaampi sairaus, keuhkotuberkuloosi. Sigrid Juselius kuoli vain 11 -vuotiaana vuonna 1898.
Surullinen pieni elämänkohtalo olisi ajat sitten jäänyt historian hämärään, ellei Sigridin isä olisi ollut yksi Suomen rikkaimmista miehistä, teollisuusmies Fritz Artur Juselius, Turun kauppakoulun kasvatti, sahaparoni ja yksi Porin Puuvillatehtaan perustajista. Fritz suri tyttärensä kuolemaa kovin. Kuunnellessaan Sigridin kuolinkelloja Turun tuomiokirkossa hän katseli Kaarina Maununtyttären sarkofagia ja sai idean siitä, että Sigridin hauta voisi olla niin kaunis, että tyttären muisto säilyisi kauan. Akseli Gallen-Kallelan ja Pekka Halosen kanssa valmistui suunnitelma Juseliuksen mausoleumista, josta tuli ehkä Suomen merkittävin hautamuistomerkki ja yksi Porin tunnetuimista matkailunähtävyyksistä. Siellä Sigrid lepää marmorisessa arkussaan, tuoreita lempikukkia päivänkakkaroita aina vierellään.
Huikean kaunista Juseliuksen mausoleumia tärkeämpi tapa muistaa Sigridiä oli se, että F.A. Juselius perusti testamentissaan Sigridin nimeä kantavan säätiön, jonka pääoma on nykyään noin 700 miljoonaa. Se on Suomen suurin lääketieteellistä tutkimusta tukeva säätiö. Sigridin nimeä kuolemattomana säilyttävä säätiö rahoittaa joka päivä työtä, jolla pelastetaan monien sellaisten lasten elämiä, joiden nimeä ei välttämättä historiankirjoissa mainita.
Kuva: SJ säätiö
Avainsanat: #historia #Kaarina
Karri Salmi ennusti osakesäästäjien retkellä Maarianhaminassa tulevaisuutta varovaisesti. Paljon riippuu siitä, onko tekoälymarkkina kuumennut liikaa. Alunperin rakeinen kuva on paranneltu
Lue lisää
Kuvateksti: Jari Salonen esiintyi tiistaina Tiistaiseurassa. Jari Salonen pinkoo Turkua maailmankartalle Paavo Niurmi oli ensimmäinen suomalainen supertähti. Hänen sanottiin juosseen
Lue lisää
Ivaska tuntee syövän koukut ja ankkurit Turun yliopiston molekulaarisen solubiologian professori Johanna Ivaska tietää ehkä paremmin kuin kukaan ihminen
Lue lisää
Hessu kiitti ja kumarsi Yksi luku turkulaista ravintolahistoriaa kirjoitettiin loppuun, kun vuonna 1967 perustettu Brahen kellari sulki ovensa. Ravintoloitsija
Lue lisää
Kuvateksti: Eero Harkke. Tekoälyn vanhasta mustavalokuvasta parantelema otos. Harkken veljekset loivat legendan Jotkin tuotemertkit kasvavat elämää suuremmiksi ja niistä tulee
Lue lisää
Miro Varjonen hylkäsi bensankäryn Turkulaisen moottoriurheilun historiassa on monia isoja tähtiä Rauno Aaltosesta Jarno Saariseen. Uusia mestareita syntyy, kun
Lue lisää