Viikon luontokuva

Kottarainen (Ruissalo 1.1.2022 )

 

Talvehtii normaalisti Länsi-Euroopassa, mutta jotkut yksilöt yrittävät sinnitellä talven yli Suomessakin.

Pituus: Nokan kärjestä pyrstön kärkeen 22–25 cm, paino keskimäärin noin 75 g. Koiras on hieman kookkaampi kuin naaras.

Ääni: Pitkäkestoinen ja polveileva laulu. Kirskahduksia ja tummia ääniä. Kottaraisen laulu on myös voimakkuudeltaan melko kova ja lajilla on kyky imitoida muita lintulajeja tai esimerkiksi junan pillin ääniä. Koiras laulaa maaliskuulta toukokuulle. Syksyllä ne innostuvat uudelleen laulamaan, ja suurissa lepäilevissä parvissa meteli voi olla korvia huumaava. Tavallinen kutsuääni on lyhyt matalahko surahdus. Pesällään kottarainen varoittaa voimakkaalla rääkynällä ja äyskimisellä.

Kuva: Heikki Junnila Naantali

Avainsanat: #Naantali #syksy

Viikon luontokuva Punakuiri

Kuva: Heikki Junnila Punakuiri (Limosa lapponica) on isokokoinen rantalintu. Se on muuttolintu, joka saapuu Suomeen toukokuussa ja lähtee syyskuun loppupuolella.

Lue lisää

Viikon luontokuva -Suosirri

Kuva: Heikki Junnila Muuttolintu joka talvehtii Afrikassa ja Kaakkois-Aasiassa. Etelänsuosirrit palaavat Suomeen jo huhtikuussa. Jäämeren linnut muuttavat Suomen yli toukokuun

Lue lisää

Viikon luontokuva -Metsäviklo

Kuva: Heikki Junnila Metsäviklo on muuttolintu, joka pesii Euroopan ja Aasian subarktisessa ilmastossa ja talvehtii Etelä-Euroopassa, Etelä-Aasiassa ja Afrikassa. Lintulaji

Lue lisää

Viikon luontokuva -Pikkukultasiipi

Kuva: Heikki Junnila Pikkukultasiipi (Lycaena phlaeas) on sinisiipisten (Lycaenidae) heimoon kuuluva pieni päiväperhonen, joka esiintyy useana alalajina laajalla alueella holarktiksella

Lue lisää

Viikon luontokuva -Nokkosperhonen

Kuva: Heikki Junnila Nokkosperhonen on tyypillinen kulttuuriympäristöjen perhonen, se elää pihapiireissä, puutarhoissa ja istutusten lähettyvillä. Keväällä talvehtineet naaraat munivat munat,

Lue lisää


Näytä kaikki yritykset