Viikon turkulainen Turja Lehtonen

 

Turja kestää paineen ja kantaa painon

Nyt, kun maan hallitus ja ammattiyhdistysliike ovat ajautuneet törmäyskurssille, saa Teollisuusliiton Turja Lehtonen paljon ruutuaikaa. Turun teknillisestä ammattioppilaitoksesta ilmastointoasentajaksi valmistunut ja työuransa särmääjänä Valmetin Pansion tehtailla aloittanut Turja kouluttautui määrätietoisesti ay-asioissa sekä oman liiton että kauppakamarien kursseilla ja eteni luottamusmieheksi, Metalliliiton toimitsijaksi ja liittosihteeriksi. Kun Metalliliitto sulautui vuonna 2017 perustettuun Teollisuusliittoon, tuli Lehtosesta sen varapuheenjohtaja. Miehen CV on hengästyttävää luettavaa, niin monessa luottamustoimessa eri yhdistyksissä ja järjestöissä hän on ollut mukana.

Oltiinpa poliittisten ja muiden lakkojen oikeutuksesta ja muista ay-liikkeen toimintatavoista mitä mieltä tahansa, ei kritiikki saisi johtaa sivistymättömään ja julmaan käytökseen. Turja Lehtonen on saanut ottaa vastaan paitsi painetta neuvotteluhuoneissa, myös silkkaa kiusaamista, joka liittyy muhkeaan ulkomuotoon. Pahimmillaan 180 kilon painoa hätyytellyt, välillä jopa  40 kilon painonpudotukseen kyennyt ay-johtaja on saanut lukea somessa paljon ulkonäköönsä liittyviä ala-arvoisia ilkeyksiä. Kiusaajien möly on hänelle tuttua jo kouluajoilta, mutta ei niihin koskaan oikeasti totu.  Kun hän lisäsi somepäivitykseensä itkuemojin ja koskettavan tekstin: ”Kyllä, olen lihava ja läski. Työni väitän osaavani vähintäänkin kohtuullisesti”, huutelut yllättävästi vähenivät. Ehkä meissä sentään on jotain häpyä.

Kuva: Teollisuuden vaikuttajat
Viikon turkulainen Karri Salmi

Karri Salmi ennusti osakesäästäjien retkellä  Maarianhaminassa tulevaisuutta varovaisesti. Paljon riippuu siitä, onko tekoälymarkkina kuumennut liikaa. Alunperin rakeinen kuva on paranneltu

Lue lisää

Viikon turkulainen Jari Salonen

Kuvateksti: Jari Salonen esiintyi tiistaina Tiistaiseurassa. Jari Salonen pinkoo  Turkua maailmankartalle Paavo Niurmi oli ensimmäinen suomalainen supertähti. Hänen sanottiin juosseen

Lue lisää

Viikon turkulainen Eero Harkke

Kuvateksti: Eero Harkke. Tekoälyn vanhasta mustavalokuvasta parantelema otos. Harkken veljekset loivat legendan Jotkin tuotemertkit kasvavat elämää suuremmiksi ja niistä tulee

Lue lisää


Näytä kaikki yritykset