Susijengin turkulaiset aivot
Kun Susijengiksi nimitetty Suomen koripallomaajoukkue nyt hakee menestystä Euroopan mestaruuskisoista, sen on keksittävä keinot vastustajien puolustuksen murtamiseen ilman juonikasta pelintekijää Teemu Rannikkoa, joka on siirtynyt pitkän ja loistavan pelaajauran jälkeen valmennuspuolelle. Lauri Markkasen, Petteri Koposen ja Hanno Möttölän ohella Teemu on ollut Suomen kansainvälisesti menestynein basketisti.
Muutama sentti lisää pituutta olisi varmasti taannut paikan NBA:ssa. Rannikko on ollut huippukoripallloilija neljällä vuosikymmenellä. Ensimmäiset meriitit aikuisten liigassa hän saavutti jo vuonna 1996, kun lietolaisen Olavi Niemisen perustama Piiloset poimi Turun Namikan kasvattaman A-poikaikäisen huippulupauksen riveihinsä. Ammattilaisura vei Italiaan, Sloveniaan, Venäjälle ja Espanjaan. Peli-into ei sammunut kotimaahan paluuseen, kaiken kokenut konkari päätti uransa kolmanteen Suomen mestaruuteensa, nyt äitinsä suvun kotiseudulla Salon Vilppaassa.
Rannikon pelityylistä kertoo valmentajalegenda Henrik Dettmanin arvio: -Teemu osaa tehdä kaikki pelaajat ympärillään paremmiksi. Hän voi olla kentän paras pelaaja, vaikka ei tekisi yhtään koria.
Teemu Rannikolle voi veikata menestyksekästä uraa paitsi koripallon kehittäjänä, myös mediapersoonana. Hänen tähänastiset esiintymisensä tv-kommentaattorina ovat olleet asiantuntevia ja peliä tavalliselle katsojalle hienosti avaavia.
Avainsanat: #Lieto
Vesa Halonen on on uuden aikakauden pelastaja
Ennenmuinoin Turun palopäällikkö oli aika iso herra. Hän komeili eturivissä prinikat rinnassa, kun palokunta marssi kaupungin läpi juhlavissa paraateissa
Viikon turkulainen Niklas Österlund
Niklas Österlund laastilapion varressa Niklas Österlundilla oli tiistaina hyvä päivä. Naantalissa muurattiin ensi vuonna valmistuvan mahtikokoisen Prisman peruskivi ja
Viikon turkuilainen Paavo Karikko
Paavo Karikko tutkailemassa juoksijan polvia Pajulahden urheiluopistolla ennen Helsingin olympialaisia. Paavo loi pikabaanan Pimeässä marraaskuisessa illassa voi olla tympeää lähteä
Viikon turkulainen Pehr Johan Gylich
Turun Engelillä on omat pylväät Kun Boråsissa vuonna 1786 syntynyt kauppias ja arkkitehti Pehr Johan Gylich vuonna 1812 asettui
Viikon turkulainen Ivan Pinol
Pinol toi katalaanisäihkettä Tepsiin Siihen, että TPS nousi viikonvaihteessa Veikkausliigaan, on monia syitä. Yksi keskeisimmistä on nappiin mennyt valmentajavalinta.
Viikon turkulainen Jaana Kotamäki
Jaanan kamera tärähtää tarkoituksella Tämän viikon lauantaina ratkeaa jälleen, mikä on vuoden paras luontovalokuva. Helsingissä pidettävässä gaalassa esiintyy tällä