Varsinais-Suomessa pesiviä pareja löytyi kuluvana vuonna 161. Onnistuneita pesintöjä oli noin sata.
Merikotkakanta on vakiintunut rannikoilla ja sisämaassa. Varsinais-Suomessa, Ahvenanmaalla ja Merenkurkussa pesii noin 60 prosenttia maamme merikotkista.
Sääksisäätiön laskennassa Varsinais-Suomessa pesivä pareja löytyi kuluvana vuonna 161. Onnistuneita pesintöjä oli noin sata. Myös poikasten kasvatus onnistui tavallista paremmin. Varttuneita poikasia kertyi 174.
– Merikotkakanta on 2020-luvulla Suomessa runsaampi kuin milloinkaan tunnettuna aikana. Tähän on selityksenä ainakin ihmisillekin vaarallisten myrkkyjen kuten DDT:n kieltäminen vuosikymmeniä sitten, Itämeren rehevöityminen ja tämän aiheuttama runsas ravinnon tarjonta sekä vainon loppuminen, kertoo Sääksisäätiön merikotkatyöryhmän seurantavastaava Heikki Lokki tiedotteessa.
Viimeksi kuluneen kolmenkymmenen vuoden aikana merikotkan paluu on vaikuttanut monien lintujen kantoihin. Haahka ja suuret lokit ovat vähentyneet merikotkan vaikutuksesta. Myös tulokaslajit merimetso ja valkoposkihanhi ovat joutuneet sopeutumaan kotkan läsnäoloon ja saalistukseen.
YLE/Hannu Vähämäki
Kuva: Jouko Högmander
25 paikkaa, jotka jokaisen varsinaissuomalaisen pitäisi nähdä ainakin kerran elämässään
Varsinais-Suomi on täynnä paikkoja, joissa Suomen historia, luonto ja saaristo kohtaavat ainutlaatuisella tavalla. Osa kohteista tunnetaan ympäri maailman, osa
Ukkosmyrskyt aiheuttivat häiriöitä Varsinais-Suomessa – autoilijoiden ja junaliikenteen käyttäjien syytä olla tarkkana
Kesän voimakkaat ukkoskuurot ovat jättäneet jälkensä myös Varsinais-Suomeen. Perjantain ja lauantain välisenä yönä ukkonen aiheutti häiriöitä erityisesti Raision ja
Jokaisella on oma tarinansa – pieni hyvä teko voi merkitä paljon
Jokaisella on oma tarinansa – siksi pienellä ystävällisyydellä on suuri merkitys Usein näemme ihmisestä vain sen, minkä hän näyttää
O oma ittes vaan
https://www.facebook.com/uutissiturust/ Klikkaa Voimalaan tästä
Tuomas Myllykoski – Kun asiat hoidetaan maaliin asti
Asuntokauppa on usein yksi elämän suurimmista päätöksistä. Silloin tarvitaan välittäjä, joka ei jää pohtimaan sivusta, vaan tarttuu toimeen. Turun
Voimala
https://www.facebook.com/profile.php?id=61590592702217