Oikeesti ammattilainen
Runoilijan voi sanoa olevan suuri kansansuosikki, kun hänen tekstinsä päätyvät virsikirjaan tai häävalssiksi. Sinikka Svärdiä ei toistaiseksi veisata kirkoissa, mutta sadat pariskunnat ovat sinetöineet hääjuhlansa tanssimalla ”Oikeesti” -kappaleen tahtiin – vaikka ei kyseessä tietysti ole valssi. Kaisa Rannan sävellys on tietysti hieno, mutta ennen muuta oven hääjuhlien ohjelmistoon avasivat Svärdin riimit, joissa ”tahdon” lausutaan laajennetusti:
”Tahdon oikeesti olla sinun
enkä vain leikisti rakastaa
Kanssas oikeesti kokea kaiken
mikä ollut on unelmaa…”
Iskelmätekstien kirjoittaminen poikkeaa ammattina runoilijoiden hommista siinä, että laadun lisäksi tarvitaan määrää, mikäli aikoo leivän syrjässä pysyä. Jotta Teosto -tili karttuisi, on julkiseen soittoon yltäviä sanoituksia puserrettava mielellään sadoittain. Helismaita, Vainioita jaTurkka Maleja ei kasva joka oksalla. Kehitysvammaisten hoitajaksi alun perin kouluttautunut neljän lapsen äiti taisi yllättää itsensäkin, kun aikuisella iällä vuonna 2003 huomasi, että tekstien tekeminen kantaa ammattina.
Tunnustusta on tullut, muun muassa tavoiteltu Juha Vainio -palkinto. Turkulaisen sanataiturin osaamista ovat hyödyntäneet monet iskelmätaivaan kirkkaimmista tähdistä Katri Helenasta (mm. Vie minut) Lauri Tähkään (Polte) ja Antti Ketoseen (Olisitpa sylissäni).
Kuva: Mikael Rydenfelt
Viikon turkulainen Eero Harkke
Kuvateksti: Eero Harkke. Tekoälyn vanhasta mustavalokuvasta parantelema otos. Harkken veljekset loivat legendan Jotkin tuotemertkit kasvavat elämää suuremmiksi ja niistä tulee
Viikon turkulainen – Miro Varjonen
Miro Varjonen hylkäsi bensankäryn Turkulaisen moottoriurheilun historiassa on monia isoja tähtiä Rauno Aaltosesta Jarno Saariseen. Uusia mestareita syntyy, kun
Ulla Korpelan monta elämää
Äskettäin vähän isompia syntäreitään juhlineella Ulla Korpelalla on ollut monipolvinen elämä. Kotiseutu on vaihdellut ympäri maata pohjamaalta Savoon, Karjalaan,
Viikon turkulainen Rauno Ruoho
Kuvateksti: Rauno Ruoho ja Seela Merikoski painavat pitkää päivää. Kuva: Nova Talent Rane tuntee suuruuden ekonomian Kapinavuonna 1918 perustivat Kaarlo
Viikon turkulainen Jukka Hyönä
Hyönä tietää, mitä lukiessa tapahtuu Lukeminen saattaa tuntua tavanomaiselta toiminnalta, mutta kun sukeltaa hieman syvemmälle lukemisprosessiin, avautuu kiehtovia näköaloja.
Viikon turkulainen Alisa Launonen
Alisa on nopea, kestävä ja voimakas. Toistaiseksi nuorimmaksi Viikon turkulainen -sarjassa esitellyksi henkilöksi pääsee tällä viikolla naantalilainen. Pätevöitymisen turkulaiseksi