Hehkuvien värien maalari
Aurajoen rantoja on kuvattu tuhansia kertoja, niin digille kuin filmillekin. Harva on saanut maisemamme hehkumaan niin villeissä väreissä kuin Santeri Salokivi (1886-1940) öljyväreineen. 1900-luvun alussa Turun piirustuskoulun käynyt merimiehen poika on maamme taidehistorian tunnetuimpia impressionisteja. Pariisin, Venetsian ja Münchenin boheemipiireissä tarttui turkulaismaalarin palettiin vaikutteilta monilta eurooppalaisilta mestareilta.
Aurajokirantojakin enemmän Salokivi maalasi merellisiä maisemia ensin Ahvenmaalla ja Högsårassa, sitten Pernajan edustan Pellingissä. Niissä töissä oli aina kesä ja aurinko paistoi.
Salokivi oli taituri, mutta myös melkoinen veijari. Kerran Riminin rannalla hän koetti uimaan niin sanotusti ilkiten mulkiten, mutta paikallispoliisi esteli sivveellisyyssääntöihin vedoten. Kun uikkareita ei ollut tullut mukaan, maalasi Salokivi punavalkoiset raidat suoraan iholleen. Ne kelpasivat simmareiksi.
Sakokivi eli vain 53-vuotiaaksi, mutta oli niin tuottelias, että hänen töitään löydettiin nipuittain vielä hänen kuolemansa jälkeenkin. Aurajokitunnelma tai merimaisema löytyy monen turkulaiskodin seinältä.
Kuva: Tämä Santero Salokiven omakuva löydettiin vasta taiteilijan kuoleman jälkeen
Avainsanat: #historia
Viikon turkulainen Jukka Hyönä
Hyönä tietää, mitä lukiessa tapahtuu Lukeminen saattaa tuntua tavanomaiselta toiminnalta, mutta kun sukeltaa hieman syvemmälle lukemisprosessiin, avautuu kiehtovia näköaloja.
Viikon turkulainen Alisa Launonen
Alisa on nopea, kestävä ja voimakas. Toistaiseksi nuorimmaksi Viikon turkulainen -sarjassa esitellyksi henkilöksi pääsee tällä viikolla naantalilainen. Pätevöitymisen turkulaiseksi
Viikon turkulainen Car Göran ”Calle” Hagström
Calle Hagströmilla on surun vuosi Kauppaneuvos Car Göran ”Calle” Hagströmillä on ollut surullinen kevätkesä. Pitkän uran useiden menestyneiden yritysten
Viikon turkulainen Sven Olof Hassel
Hassel on peltipoliisien isä Majakkarannan kauniista kerrostaloasunnostaan katselee Pitkäsalmelle eläkeläispoliisi, jolla on kerrottavanaan tarina jos toinenkin. Komisario Sven Olof
Viikon turkulainen Markku Haapio
Markku on seuramies Toimittaja ja tietokirjailija Markku Haapio on puuhapetteri ja sammumaton seuramies. Hänen aktiivisuutensa oin suoraan tai välillisesti
Viikon turkulainen Mika Lamppu
Mika on sivistynyt pillimies Jalkapallon ystäville on alkamassa yövalvontakuukausi, kun Amerikassa pelattavat MM-kisat tällä viikolla käynnistyvät. Sitä ei tiedä,