Konkreettista apua ja hyvää joulumieltä
Joulumuistamisten sijaan olemme tänäkin vuonna tehneet lahjoituksen Joulupuu ry:lle, joka auttaa toteuttamaan eriarvoisessa asemassa olevien lasten ja nuorten joululahjatoiveita. Joulupuu-keräys järjestetään vuosittain paikallisten keräysjärjestäjien toimesta jo yli sadalla paikkakunnalla ympäri Suomen. Tänä vuonna osa Joulupuu-keräyksen lahjoista annetaan Suomessa oleville ukrainalaislapsille ja -nuorille, tehdas tiedottaa.
Raisio on mukana auttamassa Ukrainan sodasta kärsiviä siinä, missä uskomme apumme olevan konkreettisinta eli antamalla ruoka-apua. Olemme keskittäneet Ukraina-lahjoitukset kahteen lahjoituskanavaan: autamme pääasiassa Varsinais-Suomen alueen toimijoiden kautta ja viemällä elintarvikkeita Ukrainaan Ukrainalaisten Yhdistys Suomessa ry:n avulla.
Olemme lahjoittaneet rekka-autollisen – 66 lavallista – Raisiolla valmistettuja elintarvikkeita Ukrainalaisten Yhdistys Suomessa ry:lle, joka vie lahjoituksia Suomesta Ukrainan rajalle ja sieltä eteenpäin pienemmillä kuljetuksilla. Sen lisäksi olemme lahjoittaneet pienemmän erän elintarvikkeita Suomen Keskuskauppakamarille, jonka kautta ruoka-apu on viety Ukrainaan.
Suomeen tulleiden pakolaisten osalta olemme keskittyneet auttamaan lähialueille tulleita pakolaisia. Ruoka-apua on jaettu muun muassa Tampereen ja Raision poliisilaitoksilla turvapaikkahakemusasioissa jonottaneille sekä kahdelle taholle, jotka ovat majoittaneet ukrainalaispakolaisia. Nämä tahot ovat Alanteen tila Paimiossa sekä Suomen Punaisen Ristin Sauvo-Karunan osasto, tehtaalta kerrotaan.
Avainsanat: #Raisio
Ukkosmyrskyt aiheuttivat häiriöitä Varsinais-Suomessa – autoilijoiden ja junaliikenteen käyttäjien syytä olla tarkkana
Kesän voimakkaat ukkoskuurot ovat jättäneet jälkensä myös Varsinais-Suomeen. Perjantain ja lauantain välisenä yönä ukkonen aiheutti häiriöitä erityisesti Raision ja
Jokaisella on oma tarinansa – pieni hyvä teko voi merkitä paljon
Jokaisella on oma tarinansa – siksi pienellä ystävällisyydellä on suuri merkitys Usein näemme ihmisestä vain sen, minkä hän näyttää
O oma ittes vaan
https://www.facebook.com/uutissiturust/ Klikkaa Voimalaan tästä
Tuomas Myllykoski – Kun asiat hoidetaan maaliin asti
Asuntokauppa on usein yksi elämän suurimmista päätöksistä. Silloin tarvitaan välittäjä, joka ei jää pohtimaan sivusta, vaan tarttuu toimeen. Turun
Voimala
https://www.facebook.com/profile.php?id=61590592702217
30.5.2026
