Jäniksen rääkäisy teki Alhopurosta luonnonkuvaajan
Jänis, johon haulikon panos osui, päästi tuskaisan huudon, kuin lapsen rääkäisyn. Metsästyksestä innostunut Sakari Alhopuro järkyttyi. Hän päätti siinä paikassa, että ei enää lähesty eläintä ase kädessä. Kameralla hän sen sijaan on tähdännyt kaikenkokoisia luontokappaleita sitäkin innokkaammin.
Elämän suojeluun Sakari Alhopuroa sitoo lääkärinvalakin. Tampereella syntynyt ja Helsingissä koulutiensä aloittanut Alhopuro valmistui lääkäriksi Turun yliopistosta ja perusti vuonna 1973 yhdessä Kari Aitasalon kanssa yksityisen Puutarhakadun lääkäriaseman. Se tuli kaikkien turkulaisten tuntemaksi viimeistään kymmenen vuotta myöhemmin, kun yritys muutti Humalistonkadulle ja otti nimekseen Lääkäriasema Pulssi. Pulssi kasvoi Suomen suurimmaksi yksityiseksi lääkäriasemaksi ja sairaalaksi. Parhaimmilaan yrityksessä työskenteli yli 500 ihmistä.
Lääkintöneuvoksen arvon saavuttaneen miehen elämäntyö myytiin vuonna 2011 Terveystalolle ja Alhopurosta tuli varakas mesenaatti. Yrityskaupan vuonna hän oli Suomen toiseksi suurituloisin henkilö. Varoja on sittemmin käytetty monin tavoin Turun ja turkulaisten hyvinvoinnin hyväksi. Sakari Alhopuron säätiö on tehnyt suurlahjoituksia lääketieteen
ja kauppatieteen hyväksi. Yksi Alhopuron lahjoituksista hivelee turkulaisten silmää kevään tullen, kun hänen Aurajoen rannalle lahjoittamansa kirsikkapuut puhkeavat kukkaan.
Valokuvauksesta Alhopuro kiinnostui jo kymmenvuotiaana saatuaan isältään Amerikan-tuliaisena oman kameran. Alussa kuvattu kohtaaminen jänispolon kanssa teki hänestä intohimoisen luonnonvalokuvaajan 40 vuotta sitten. Opettajana toimi muun muassa alan legenda Hannu Hautala.
Kuva: Sakari Alhopuron säätiö
Viikon turkulainen Ville Viitanen
Ville Viitasen juhlaseminaari Meri-Karinassa oli onnistunut tilaisuus. Se sai päivänsankarin ilmeen muikeaksi. Viisikymppisellä Villellä on omat saappaat Kun Ville
Viikon turkulainen Panu Routila
Patrian pomolla on viininenääkin Turussa syntynyt ja Turun kauppakorkekoulussa maisterinpaperinsa suorittanut Turun kauppakamarin hallituksen puheenjohtaja Panu Routila kelpaa vallan
Viikon turkulainen Heino Nyyssönen
Heino tuntee muuttuvan Unkarin Valtio-opin yliopistolehtori, politiikantutkija ja tietokirjailija Heino Nyyssönen on ollut viime päivinä suosittu asiantuntinja mediassa eikä
Viikon turkulainen Kaarle Knuutinpoika
Kaarle ei paljon uida ehtinyt Turku oli Kaarle Knuutinpojalle tärkeä paikka, vaikka tuskin hän täällä paljon uida polskutteli. Onhan
Viikon turkulainen Seppo Mäkinen
Sepon käsi ei vapise Sata vuotta on komea ikä mille tahansa järjestölle. Tällä viikolla tuon rajapyykin saavutti Turun Seudun
Viikon turkulainen – Åke Tott
Pohjolan lumiaura oli hurja mies Nyt, kun Kaarina Maununtyttären hauta on ollut arkeologisen huomion kohteena, on paikallaan nostaa viikon