Viikon turkulainen Pekka Ruola

Pekka on periaatteen mies

Kunnallisneuvs Pekka Ruolan juuret ovat Kustavin  Vähä-Ruolassa, mistä Ruolan suku ponnahti maailmaa valloittamaan. Pekan isällä oli merimiestausta, niiltä reissuilta tuli ideoita yrittäjyyteen. Pesu-Koitossa alettiin prässätä juhlapukujen housuja ja poistaa niihin pinttyneitä rasvatahroja puhdistetulla bensalla. Prässäämö kasvoi suurvarustamojen teollisuuspesulaksi ja prässäämön poika alan yrittäjien järjestön, kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen päätoimiseksi puheenjohtajaksi. Valtuustossa hän istui vuodesta 1981 alkaen.
Poliitikkona Pekka oli sinipunamiehiä. Kokoomuksen ja demarien kädenlyönti johti Turussa moniin kauaskantoisiin hankkeisiin. Näistä on mukava lukea Pekan paksusta muistelmakirjasta ”Intohimona Turku”.

Ura olisi jatkunut vielä pitkäänkin, ellei Ruola olisi niin vankka periaatteen mies. Kaksi pullollista mieliolutta Karhu Vahvaa ennen kokoukseen lähtöä johtivat rattijuopumustuomioon ja irtisanoutumiseen luottamustoimista vuoden 2008 kesäkuussa. Viisari heilahti 0,29 asti, 0,22:lla olisi selvinnyt huomautuksella.  Kumppanit politiikan molemmilta laidoilta maanittelivat jatkamaan ja vakuuttivat tuen jatkumista, mutta Pekka oli  taipumaton. Moka mikä moka ja vastuu oli kannettava, muukin kuin se paljon puhuttu ”poliittinen vastuu”.

Viime vuodet ovat olleet Ruolalle vaikeita.  Rakas puoliso, yrittäjä, galleristi  ja  kulttuurihistorioitsija Marjo Brunow-Ruola menehtyi marraskuussa 2023 ja Pekan puhekyky on hävinnyt aivoverenkiertohäiriön johdosta. Ystävien ja velipoikien kanssa pidetyt säännölliset tapaamiset jatkuvat ja pitävät mieltä virkeänä.

 

Avainsanat: #kesä

Viikon turkulainen Elina Haapanen

Elina johtaa erilaisia leijonia Lions clubit eli tuttavallisemmin leijonat on vuosikymmenet tunnettu kerhona, johon kokoontuvat paikkakunnan silmäätekevät. Kultapossukerhoiksikin kutsuttuihin  klubeihin 

Lue lisää

Viikon luontokuva -Rusakko

Kuva: Heikki Junnila Rusakko eli peltojänis (Lepus europaeus) on jäniseläimiin kuuluva laji, joka esiintyy alkuperäisenä Euroopassa ja Aasian länsiosissa. Sitä

Lue lisää

Mikko Ketonen on poissa

  Mikko Ketonen ei ehtinyt nähdä vuoden vaihtumista, kutsu suureen tuntemattomaan tuli vuoden 2025 viimeisinä tunteina. Mielikuvitukseni lentää 1950-luvulle, aikaan

Lue lisää


Näytä kaikki yritykset