Pitkänen oli betonin mestari
Pyhän Ristin kappelin jylhän ankaraa betonikauneutta ihaillessa voi helposti ajatella, että juuri tällaiset hengelliset rakennukset olivat arkkitehti Pekka Pitkäsen leipälaji. Pyhän Ristin kappeli ja Uuden hautausmaan laajentaminen olivat toki Pitkäsen niin sanottu päätyö ja suunnittelihan hän Hirvensalon ja Pallivahankin kirkot, mutta valtavan paljon enemmän hänen kädenjälkensä näkyy ihan arkisessa Turun katkuvassa.. Pitkänen suunnitteli pitkälti toista sataa asuinrakennusta niin keskustaan kuin Turun lähiöihinkin. Esimerkiksi käytännössä kaikki Suikkilan rakennukset ovat Pitkäsen suunnittelemia.
Vuonna 1927 syntynyt Pekka Pitkänen oli syntyperäinen turkulainen. Arkkitehdin opintonsa hän suoritti ja sai oppia itseltään Erik Bryggmanilta Helsingissä, mutta perusti heti valmistuttuaan toimiston Turkuun yhdessä Olli Vahteran kanssa.
Pitkäsen materiaali oli betoni, häntä on verrattu moniin betoniarkkitehtuurin suuriin nimiin. Pyhän Ristin kappelia pidettiin sen valmistuttua 1967 kolhona, mutta sen minimalistinen kauneus on kasvanut korkoa vuosien mittaan. Hiljentyminen ei tarvitse ympärilleen krumeluureja.
Pekka Pitkänen sai elää pitkän elämän. Hän kuoli 91 -vuotiaana arvostettuna mestarina vuonna 2018.
Kuva: TS/Jari Laurikko1989
Viikon turkulainen Jari Salonen
Kuvateksti: Jari Salonen esiintyi tiistaina Tiistaiseurassa. Jari Salonen pinkoo Turkua maailmankartalle Paavo Niurmi oli ensimmäinen suomalainen supertähti. Hänen sanottiin juosseen
Viikon turkulainen Johanna Ivaska
Ivaska tuntee syövän koukut ja ankkurit Turun yliopiston molekulaarisen solubiologian professori Johanna Ivaska tietää ehkä paremmin kuin kukaan ihminen
Viikon turkulainen Heikki Martikainen
Hessu kiitti ja kumarsi Yksi luku turkulaista ravintolahistoriaa kirjoitettiin loppuun, kun vuonna 1967 perustettu Brahen kellari sulki ovensa. Ravintoloitsija
Viikon turkulainen Eero Harkke
Kuvateksti: Eero Harkke. Tekoälyn vanhasta mustavalokuvasta parantelema otos. Harkken veljekset loivat legendan Jotkin tuotemertkit kasvavat elämää suuremmiksi ja niistä tulee
Viikon turkulainen – Miro Varjonen
Miro Varjonen hylkäsi bensankäryn Turkulaisen moottoriurheilun historiassa on monia isoja tähtiä Rauno Aaltosesta Jarno Saariseen. Uusia mestareita syntyy, kun
Ulla Korpelan monta elämää
Äskettäin vähän isompia syntäreitään juhlineella Ulla Korpelalla on ollut monipolvinen elämä. Kotiseutu on vaihdellut ympäri maata pohjamaalta Savoon, Karjalaan,