Amerikkalainen toimittaja Hunter S. Thompson villitsi joitain vuosikymmeniä sitten joitakin suomalaisiakin journalisteja kehittämällä juttutyypin, jossa riehaannutaan poskettomiin kokeiluihin ja kirjoitetaan villisti, usein erilaisten päihteiden sekoittamina. Juttutyyppiä kutsutaan gonzo-journalismiksi. Thompsonilla oli varhainen Turussa syntynyt edeltäjä.
Matti Jämsä ei jaksanut kauan naputella rutiiniartikkeleita Turun Sanomiin. Hän halusi sankariksi. Olympiavuonna 1952 haki Apu-lehti toimittajaa, 23 -vuotias Matti Jämsä lähetti juttunäytteeksi selostuksen oman lapsensa syntymästä ja kärpäsen haastattelun. Niillä pääsi. Turkulainen lähti isolle kirkolle.
Tuota pikaa Suomi sai uuden sankarin. Jämsästä tuli Suomen kuuluisin lehtimies. Hän loi kokonaan uuden viihdereportaasityylin. Jämsän jutut suorastaan villitsivät: hän paini karhun kanssa, ajoi autolla mereen ja rotkoon, kesytti leijonan, lumosi käärmeen, hyppäsi korkeusennätyksen laskuvarjolla, laski kosken tynnyrissä, osallistui missikisoihin, työntyi asbestipuvussa palavaan taloon tutkimaan tulipalon olemusta. Jämsä sai kuuluisuutta, Apu levikkiä. Kirjoittajaparina Jämsän tempauksia selosti toinen gonzo, Hymyssä sittemmin legendaksi noussut Veikko Ennala.
Viikon turkulainen Rauno Ruoho
Kuvateksti: Rauno Ruoho ja Seela Merikoski painavat pitkää päivää. Kuva: Nova Talent Rane tuntee suuruuden ekonomian Kapinavuonna 1918 perustivat Kaarlo
Viikon turkulainen Jukka Hyönä
Hyönä tietää, mitä lukiessa tapahtuu Lukeminen saattaa tuntua tavanomaiselta toiminnalta, mutta kun sukeltaa hieman syvemmälle lukemisprosessiin, avautuu kiehtovia näköaloja.
Viikon turkulainen Alisa Launonen
Alisa on nopea, kestävä ja voimakas. Toistaiseksi nuorimmaksi Viikon turkulainen -sarjassa esitellyksi henkilöksi pääsee tällä viikolla naantalilainen. Pätevöitymisen turkulaiseksi
Viikon turkulainen Car Göran ”Calle” Hagström
Calle Hagströmilla on surun vuosi Kauppaneuvos Car Göran ”Calle” Hagströmillä on ollut surullinen kevätkesä. Pitkän uran useiden menestyneiden yritysten
Viikon turkulainen Sven Olof Hassel
Hassel on peltipoliisien isä Majakkarannan kauniista kerrostaloasunnostaan katselee Pitkäsalmelle eläkeläispoliisi, jolla on kerrottavanaan tarina jos toinenkin. Komisario Sven Olof
Viikon turkulainen Markku Haapio
Markku on seuramies Toimittaja ja tietokirjailija Markku Haapio on puuhapetteri ja sammumaton seuramies. Hänen aktiivisuutensa oin suoraan tai välillisesti