Hellahuoneen kultakurkut
19 neliön hellahuoneessa Stålarminkadulla asustelivat 1940-luvun lopulla myös valuri Teuvo Ruohonen ja hänen sairaala-apulaisvaimonsa Linnea. Nurkassa olleella valurautaliedellä laitettiin sapuskat, yöksi kiskottiin sivustavedettävästä hetekasta nukkumapaikkoja. Tila ei loppunut kesken, vaikka perheeseen putkahti lyhyessä ajassa kolmen pojan verran lisäystä. Poikien nimet olivat vanhimmasta nuorimpaan Seppo, Teppo ja Matti. Ahdastako? Ei toki, lisäansion saamiseksi otettiin toisinaan asuntoon kuudenneksi pyöräksi alivuokralainen, joku telakalla työuraansa aloitteleva niittarioppilas. Olihan se toki juhlaa, kun lopulta saatiin rahaa sen verran kokoon, että pystyttiin ankara asuntovelka niskalle ottaen hommaamaan kerrostaloasunto Betaniankadulta.
Martin kaupunginosan lapset ja nuoret harrastivat ahkerasti urheilua. Ruohosenkin veljekset osoittauttuivat lahjakkaiksi palloilijoiksi. Varsinkin Teppo oli vikkelä ja taidokas: hän löylytti tekniikkakilpailuissa muun muassa pelikaverinsa Timo Nummelinin. Murrosiän jälkeen oli veljesten kuitenkin päätettävä, keskittyisivätkö urheiluun vai toiseen suuren kiinnostuksen kohteeseen, musiikkiin. Teppo ja pikkuveli valitsivat musiikin. He ovat sittemmin esiintyneet yhdessä. Pikkuveli Matin nimi mainitaan jostain syystä levynkansissa ennen Teppoa.
Olette ehkä kuulleet joitakin heidän esityksiään?
Avainsanat: #urheilu
Sepon käsi ei vapise Sata vuotta on komea ikä mille tahansa järjestölle. Tällä viikolla tuon rajapyykin saavutti Turun Seudun
Lue lisää
Pohjolan lumiaura oli hurja mies Nyt, kun Kaarina Maununtyttären hauta on ollut arkeologisen huomion kohteena, on paikallaan nostaa viikon
Lue lisää
Jani Sormunen ei punkkia pelkää Kevät tulee ja sen merkkejä odotetaan innolla. Jotkut merkit saisivat tosin olla ilmaantumattakin. Näin
Lue lisää
Sairausvakuutuksen isä oli Kekkosen kaveri Urho Kekkonen mielletään usein itäsuomalaiseksi tai peräti pohjoisen mieheksi, missä on puoli totuutta, koska
Lue lisää
Trump ei saa Nobelia, Penu Korhonen sai Päivän lehdissä oli kuvia YK:n sinibareteista, jotka tutkailivat Golanin kukkuloille iskeytyneen iranilaisen
Lue lisää
Turussa Kari Jalosen kantapaikka on Pikku Havanna. Kölnissä hän viihtyy Poin Onessa Venloer Strassella. Kuva: Köln Express Jalonen viihtyy Pikku
Lue lisää