Viikon turkulainen Leena Lander

 

Leena Landerin isä oli ”jumala ja  Herra Seebaot”
Leena Pöyhösen lapsuudenkoti oli jännittävä paikka, Lausteen poikakoti. Pöyhösten perhe asui talon alakerrassa, sen yläkerrassa pojat, joiden elämät olivat rikki. Tuosta miljööstä jäi niin vahva muistijälki, että sen oli suorastaan pakko purkautua romaaniksi kun Leenasta tuli kirjailija, joka nykyään tunnetaan taiteilijanimellä Leena  Lander. Leenan isä sai olla mallina jyrkälle ja omalaatuiselle mutta ehdottoman oikeamieliselle koulukodin johtajalle Otso Harjulalle, joka teoksessa ”Tummien perhosten koti” kutsuu itseään nimillä ”jumala ja herra Seebaot”. Koulukodin jälkeen Pöyhösten työpaikaksi ja kodiksi tuli Juhani Herttuan koulu, jonka vahtimestariksi Leenan isä valittiin. Talonmiehen tyttären tehtäviin kuului koulun portaiden lakaiseminen lumesta ja Leena oppi inhoamaan yli kaiken pyryaamuja.
Leena Lander ryhtyi kirjailijaksi ei kutsumuksesta vaan käytännön syistä.  Humanistin tutkinto yliopistosta ei valmistanut leipätöihin ja kirjojen kirjoittaminen osoittautui ammatiksi, jolla pystyi perhettä elättämään. Vasta puolen tusinan historiallisen romaanin jälkeen Lander uskaltautui tarttumaan henkilökohtaiseen aiheeseen, joka nosti hänet taiteilijana maan kärkitekijöiden joukkoon.
Kuva: Siltala

Avainsanat: #historia

Viikon luontokuva -Rusakko

Kuva: Heikki Junnila Rusakko eli peltojänis (Lepus europaeus) on jäniseläimiin kuuluva laji, joka esiintyy alkuperäisenä Euroopassa ja Aasian länsiosissa. Sitä

Lue lisää

Mikko Ketonen on poissa

  Mikko Ketonen ei ehtinyt nähdä vuoden vaihtumista, kutsu suureen tuntemattomaan tuli vuoden 2025 viimeisinä tunteina. Mielikuvitukseni lentää 1950-luvulle, aikaan

Lue lisää

Viikon luontokuva -Lumikko

  Kuva: Heikki Junnila Lumikko (Mustela nivalis) on pienin näätäeläin. Pienuus mahdollistaa saalistamisen myyrien lumeen kaivamissa koloissa. Lumikon lähisukulainen on

Lue lisää

Viikon turkulainen DK 208

  DK 208 on lajinsa viimeinen Tänään, kun julkisuudelle esiteltiin Suomen ilmavoimien ensimmäinen  F 35 -hävittäjä, tunnusta JF-501 kantava kunnioitusta

Lue lisää


Näytä kaikki yritykset