Viikon turkulainen Lassi Lähteenmäki

 

Lassi – varma kevään merkki

Onhan leskenlehtikin kevään merkki ja korkealla livertävä kiuru. Mutta vähintään yhtä varma kevään merkki on toimittaja Lassi Lähteenmäen raportti rymättyläläisen varhaisperunaviljelmän reunalta.
Lassi on paljasjalkainen rymättyläläinen ja Naantalin Unikekokin, mutta kyllä hänet voidaan viikon turkulaiseksi nimetä, siksi tuttu hänen leppoisa äänensä on turkulaisilla radioaalloilla. Huumorintajuisen ja vuoden positiivisimmaksikin valitun Lassin radioura alkoi 1980 -luvun puolivälissä, kun Rannikkoseudussa aloitellut nuorukainen hyppäsi tuntemattomaan ja ajeli Terhi-moottoripaatillaan Velkuaan juontamaan Jorma Rotkon perustamaa Meriradiota. Sieltä hänet siepattiin vuonna 1989 yhdeksi Radio Sadan uusista toimittajista. Tie on sittemmin vienyt Ylelle, kuitenkin niin, että Lassi on säilyttänyt free lance -statuksen ja niinpä hänen juttujaan voi lukea matkailulehdestä ja maatalousjulkaisuista, myös monien tilaisuuksien juontajana lupsakka Lassi on kuin kotonaan.
Lassi on suuri herkkusuu ja hyvä ruuanlaittaja, yksi Naantalin ruokalähettiläistä. Myös jazz, lampaat, kehitysyhteistyö ja muu kansainvälisyys ovat Lassille tärkeitä.

Avainsanat: #Naantali

Viikon turkulainen Panu Routila

  Patrian pomolla  on viininenääkin Turussa syntynyt ja Turun kauppakorkekoulussa maisterinpaperinsa suorittanut Turun kauppakamarin hallituksen puheenjohtaja Panu Routila kelpaa vallan

Lue lisää

Viikon turkulainen Heino Nyyssönen

  Heino tuntee muuttuvan Unkarin Valtio-opin yliopistolehtori,  politiikantutkija ja tietokirjailija Heino Nyyssönen on ollut viime päivinä suosittu asiantuntinja mediassa eikä

Lue lisää


Näytä kaikki yritykset