Viikon turkulainen Kyösti Mäkimattila

 

Kössi on uuden edessä
Yläneellä puutarhurin poikana syntynyt Kyösti Mäkimattila on nyt paattislainen ja muutenkin uuden edessä. 25 vuotta sitten alkanut taival Varjokuva-yhtyeen kanssa päättyy viimeiseen keikkaan Hankasalmella marraskuussa. Yhteistä pesää rakennellaan Marja ”Maikki”Pisilän kanssa, joka myös on pitkän linjan tanssimusiikkiartisti. Uusista työkuvioistaan Kössi ei vielä paljon kerro, mutta laakereilla lepäämistä tuskin on luvassa.
The Cruels -nimellä aloittanut yhtye muuttui Varjokuvaksi, kun tanssiyhtyeiden SM-kisasta paukahti voitto vuonna 2003. Lopullisesti pankki räjähti 2013, kun Kyöstistä leivottiin Seinäjoella tangokuningas ja rumpalista tuli solisti.  Kultaa ja platinaa on satanut, kiertuetta ja tv-julkisuutta piisannut. 200 keikan vuosivauhti on karua kiitoa. Jaksamisen mahdollisti se, että korkki narahti kiinni lopullisesti vuonna 2011. Herkkää puolta itsestään Kössi on esitellyt runoilijana julkaisemalla pyuolenkymmentä kokoelmaa.
 Kössillä on suuri ja uskollinen fanijoukko, mikä taannee sen, että nollasta ei tarvitse aloittaa, olipa uuden uravaiheen suunnitelma mikä tahansa.
Viikon turkulainen DK 208

  DK 208 on lajinsa viimeinen Tänään, kun julkisuudelle esiteltiin Suomen ilmavoimien ensimmäinen  F 35 -hävittäjä, tunnusta JF-501 kantava kunnioitusta

Lue lisää

Viikon luontokuva -Urpiainen

Kuva: Heikki Junnila Urpiainen (Acanthis flammea) on pieni siemensyöjälintu, joka syksyisin ja talvisin esiintyy joskus suurissakin parvissa. Urpiaisen pituus on

Lue lisää

Viikon turkulainen Otto Andersson

  Menninkäinen Vårdöstä teki Turusta Sibeliuskaupungin Ahvenanmaan Vårdössä syntynyttä musiikkitieteilijää Otto Anderssonia (1879-1969) on  luonnehdittu koko elämänsä uteliaisuutensa säilyttäneeksi saaristolaispojaksi.

Lue lisää

Viikon turkulainen Vesa Vares

  Vares on myytinmurtaja Sellaiset historiantutkijat, jotka ovat itse kokeneet sotien ajan, ovat katoava luonnonvara. Onneksi kiinnostus aikakauteen ei ole

Lue lisää


Näytä kaikki yritykset