Kalle Samooja – puttia vajaa mestari
Onhan suksien kanssa ladulla riehuminen toki arvostettavaa urheilua. Se varmaankin harmittaa lajin parhaimmistoa, että maailmanlaajuisesti kuuluisammaksi – ja paremmin ansaitsevaksi – pääsee napauttelemalla pientä valkoista palloa nurmikenttään porattuun reikään.
Golfia pidettiin ennen muinoin Suomessa herraskaisena lajina, mutta nykyään sen parhaat taitajat yltävät jo otsikoihin ja tulevat huomioon otetuiksi vuoden urheilijoita valittaessa. Turkulaisista pisimmälle lajissa on yltänyt 35-vuotias Kalle Samooja, joka menestyi erinomaisesti golfin Euroopan kiertueen Tanskan osakilpailussa ja raivasi tiensä vanhimpaan ja suurimpaan turnaukseen, Britissh Openiin eli tuttavallisesti vain Openiin, joka on 150 vuotta vanha, ikoninen maailman parhaiden golffarien kohtaaminen. Sitä seuraa neljännesmiljoona katsojaa ja mukana ovat kaikki lajin legendat.
Kahdeksanvuotiaana isänsä opastuksella golfaamisen aloittanut Kalle on kertonut, että olisi mielestään valmis tavoittamaan maailman terävimmänkin huipun, kunhan vain puttaaminen sujuisi paremmin. Pitkät lähestymislyönnit sujuvat mallikkaasti, mutta syystä tai toisesta mailaa tulee puristettua liian lujaa, kun pitäisi upottaa se melkein varmalta tuntuva lähilyönti. Tunne lienee tuttu jokaiselle, joka kesämökkitikkaa heittäessä pystyy ropsimaan rutiininomaisesti kaseja tai parempia, mutta kilpailutilanteessa ei viimeisellä tikalla siihen kirottuun kuutosen rinkiinkään meinaa millään osua.
Kuva: GoGolf/GettyImages
Avainsanat: #kesä #urheilu
Jani Sormunen ei punkkia pelkää Kevät tulee ja sen merkkejä odotetaan innolla. Jotkut merkit saisivat tosin olla ilmaantumattakin. Näin
Lue lisää
Sairausvakuutuksen isä oli Kekkosen kaveri Urho Kekkonen mielletään usein itäsuomalaiseksi tai peräti pohjoisen mieheksi, missä on puoli totuutta, koska
Lue lisää
Trump ei saa Nobelia, Penu Korhonen sai Päivän lehdissä oli kuvia YK:n sinibareteista, jotka tutkailivat Golanin kukkuloille iskeytyneen iranilaisen
Lue lisää
Turussa Kari Jalosen kantapaikka on Pikku Havanna. Kölnissä hän viihtyy Poin Onessa Venloer Strassella. Kuva: Köln Express Jalonen viihtyy Pikku
Lue lisää
Irma Hyväriseltä ei touhu lopu Kun Turun Seudun Osuuuspankki yhdistyi naapureihinsa ja muodosti OP Varsinais-Suomen, moni toivoi, että pankkia
Lue lisää
Timo on bilehile Jos olet käynyt missä tahansa turkulaisessa niin sanotuissa seurapiiritapahtumassa, olet varsin todennäköisesti tavannut Timo Salmesmaan. Aamuset
Lue lisää