Viikon turkulainen Jukka Kola

 

Rehtori puun ja kuoren välissä

Turun yliopiston rehtori Jukka Kola on joutunut hankalaan tilanteeseen. Koulutukseltaan maa-ja metsätaloustieteiden tohtori on joutunut puun ja kuoren väliin.  Hän keskittyisi mielellään tutkimuksen monipuolistamiseen, yhteistyöhön eri korkeakoulujen kesken ja hyviä tuloksia saavuttaneisiin projekteihin seudun elinkeinoelämän kanssa. Käytännössä on hiuksia harmaannuttanut  paine saada aikaan säästöjä. Valtiovalta vaatii leikkaamaan menoista kaksi miljoonaa jo tänä vuonna, vuoteen 2028 mennessä pitäisi löytyä jostain 15 miljoonan kiristykset.

Kola on koettanut luovia kovaa ääntä pitävän henkilökunnan ja opiskelijoiden  tyynnyttelemiseksi. Parasta tukea ei ole tullut omalta hallitukselta, hallituksen puheenjohtaja on ehättänyt julkisuudessa kritisoimaan Kolan leikkauslistaa, johon alun perin kuuluivat Rauman opettajankoulutuksen lopettaminen, Seilin ja Kevon tutkimusasemien alasajo ja pienien humanististen tiedekuntien tulevaisuuden uudelleen tarkastelu. Helppoa ei ole ja työrauha on järkkynyt.

Turun yliopisto on pitänyt korkeaa profiilia luonnon monimuotoisuuden puolestapuhujana. Saaristomeren tulevaisuus sivuaa suoraan kahta yliopiston itselleen määrittelemää keskeistä teemaa, luonnon monimuotoisuutta ja kestävyyttä sekä merta ja merenkulkua. Rehtori Kolan erikoisalaa on maatalouspolitiikka ja ekonomia. Siinä ominaisuudessa hän on pohtinut paljon valuma-alueen maatalouden vaikutuksia Saaristomereen. Ongelmana on ollut tietty tukien ja hoitokeinojen sirpaleisuus. Keinoja on paljon, vähän kaikenlaista on tehty, mutta vaikuttavuus ei toistaiseksi ole ollut riittävää. Suojeluun tarkoitetut kannustimet  eivät aina ole kohdanneet viljelyn käytäntöjä oikealla  tavalla. Yhteistä poliittista tahtoa määrätietoisten toimien toteuttamiseen tarvitaan lisää, Kola summaa.

Avainsanat: #politiikka

Viikon turkulainen DK 208

  DK 208 on lajinsa viimeinen Tänään, kun julkisuudelle esiteltiin Suomen ilmavoimien ensimmäinen  F 35 -hävittäjä, tunnusta JF-501 kantava kunnioitusta

Lue lisää

Viikon luontokuva -Urpiainen

Kuva: Heikki Junnila Urpiainen (Acanthis flammea) on pieni siemensyöjälintu, joka syksyisin ja talvisin esiintyy joskus suurissakin parvissa. Urpiaisen pituus on

Lue lisää

Viikon turkulainen Otto Andersson

  Menninkäinen Vårdöstä teki Turusta Sibeliuskaupungin Ahvenanmaan Vårdössä syntynyttä musiikkitieteilijää Otto Anderssonia (1879-1969) on  luonnehdittu koko elämänsä uteliaisuutensa säilyttäneeksi saaristolaispojaksi.

Lue lisää

Viikon turkulainen Vesa Vares

  Vares on myytinmurtaja Sellaiset historiantutkijat, jotka ovat itse kokeneet sotien ajan, ovat katoava luonnonvara. Onneksi kiinnostus aikakauteen ei ole

Lue lisää


Näytä kaikki yritykset