Viikon turkulainen Harri Kulovaara

 

Maaherran poika luo merten ruhtinaita
Maailman johtavan risteilyvarustamon Royal Caribbean varatoimitusjohtajan Harri Kulovaaran kouluvuosien koti on hulppea. Maaherra Esko Kulovaara oli ensimmäinen Turun ja Porin läänin maaherra, jonka virka-asunto sijaitsi vuonna 1967 valmistuneessa Risto-Veikko Luukkosen ja Helmer Stenrosin suunnittelemassa Aurajokirannan virastotalossa.  Se oli vuonna 1952 syntyneen nuoren miehen koti viiden vuoden ajan. Harri kirjoitti ylioppilaaksi Turun Suomalaisesta Yhteiskoulusta. Meri ja purjehdus vetivät puoleensa, vuonna 1974 hän valmistui laivanrakennusinsinööriksi. Uralla Silja Linen palveluksessa syntyi innovaatio, joka sittemmin on osoittautunut kultakaivokseksi risteilybisneksessä. Kukaan ei oikein uskonut, että laivan keskelle voitaisiin rakentaa avoin arkadi, eräänlainen uiva shoppailu- ja ravintolakatu. Silja Symphonylle sellainen kuitenkin tehtiin ja sittemmin vastaava on ollut  useissa maailman upeimmissa risteilyaluksissa. Niin myös tällä viikolla Pernossa luovutetun, lajissaan maailman suurimman aluksen Icon of the Seasin´in uumenissa. Onko Icon myös kaunein, siitä on useampiakin mielipiteitä. Laivan keulaosaa hallitseva kupolikatto on sisäpuolelta henkeä haukotuttava, ulkopuolelta mereltä katsoen vähemmän virtaviivainen.
Kulovaara on ollut Royal Caribbean -varustamon uudisrakennuksista ja merenkulusta vastaava varatoimitusjohtaja vuodesta 1995 alkaen ja vieraileva professori Strathclyden yliopistossa Glasgow’ssa Skotlannissa 2006 alkaen. Kulovaaran turkulaisuus tunnustettiin viimeistään silloin, kun hänet valittiin Turkuseuran kunniajäseneksi.
Kuva: Seatrade Cruise news/Anne Kalosh

Uutissi Turust

Turust. fi on “Uutissi Turust” Facebook-sivuston sisarus.

“Uutissi Turust” on positiivine Facebook-sivusto, jolla on jo yli 59 000 seuraajaa. Meijän FB tavotta kuukaures lähes puali miljoona ihmist, ja sitoutuneitten määrä kasva kova faartti. Huumori ja yhres tekemine on meill tärkkiöi asioi.
Turust.fi sivult sää voit lukke Uutissi Turust jutui ja muutaki kiva. Tutustu Turunalueen yrityksiin ja palveluihin.



+358 44 5583151
https://www.turust.fi/
petri@turust.fi

Sivumme Facebookissa