Oikken turkulaine maan äiti
Liian harvoin muistutetaan, että Suomen kolmannen presidentti Per Erik Svinhufvudin puoliso Ellen oli oikken turkulaine. Alma Ellen Timgren kirjoitti upealla käsialallaan puhtaaksi asiakirjoja Turun hovioikeudessa 1880-luvulla. Kun oikeuteen tuli asessoriksi Ellenin kaukainen sukulaismies Per Erik, oli romanssi valmis. Avioliitto solmittiin 1889. Kun kenraalikuvernööri Bobrikoffin määräyksiä vastaan kapinoinut Per sai potkut hovioikeudesta, joutui Ellen muuttamaan miehensä perässä Helsinkiin. Vuonna 1931 Ellenistä tuli ”maan äiti”, hän oli ensimmäinen presidentin puoliso, josta tuota nimitystä käytettiin. Ellen ei tuolloin ollut mikään hento seinäkukkanen, vaan täysihoitolan pitäjänä ja suurperheen emona karaistunut tahtonainen. Hänen sydäntään lähellä olivat toiminta lottajärjestössä ja Martoissa, käsityöt, posliininmaalaus sekä puutarhan, kasvimaan ja eläinten hoito. Kangaspuut kuljetettiin muuttokuormassa presidentinlinnaan, niiden paukutus kantautui Sofiankadulle saakka.
Jo Turussa Ellen tietysti oli tutustunut kahvilakulttuuriin. Hovioikeuden naapuriin perustettiin konditoria, jota veti J. R. Lehtinen. Lehtisen marengit ja mantelileivokset olivat kuuluisia ja sametilla, kultavärillä ja valtavalla peilillä sisustettu kahvila herätti Ellenissä ihailua. Vähän samaa tyyliä Ellen löysi neljä vuosikymmentä myöhemmin Helsingissä konditoria Stellasta, jonka valikoimaan kuului kakku nimeltä Fragilité. Stellassa keksittiin kysyä lupa käyttää Ellen Svinhufvudin nimeä tuotetta markkinoitaessa.
Näin syntyi paakelssi, joka maistuu vielä Niinistönjenkin kahvikutsuilla.
Vuonna 1984 otetussa kuvassa Ellenin kirjat ovat vielä Turussa
Jaanan kamera tärähtää tarkoituksella Tämän viikon lauantaina ratkeaa jälleen, mikä on vuoden paras luontovalokuva. Helsingissä pidettävässä gaalassa esiintyy tällä
Lue lisää
Eero Roine oli suosittu elokuvissakin. Hän sai sivuosa -Jussin elokuvasta Ihmisiä suviyössä. Kuvassa kohtaus elokuvasta Pinsiön paroni. Roineen teatterisuvun
Lue lisää
Tero palasi lähtötelineisiin Kun johtaa Turun Tovereita, nykyään ytimekkäästi TuTo, seisoo jättiläisten harteilla. Toverit oli 1930-1960 -luvuilla Työväen urheiluliitto
Lue lisää
Lahtinen toppuuttelee purkajia Kulttuurihistorioitsija ja tietokirjailija Rauno Lahtinen on niitä miehiä, joka sielunsa silmin näkee Turusta myös sen osan,
Lue lisää
Kuva: Heikki Junnila Juhlapukuinen suosirri on helppo tuntea mustasta vatsasta ja ruskeasta selästä. Etelänsuosirrillä (alalaji schinzii) vatsa on mustan ja
Lue lisää
Lausteen Martilla ilon viikko Kun Martti Ervasti 23 vuotta sitten muutti Turkuun, mielessä olivat opinnot multimediatuotannon parissa. Filmintekijää tai
Lue lisää