Viikon Turkulainen A.F.Airo

”Marsalkka johtaa sotaa, minä johdan sotatoimia”.  Paimiolaisen isän ja lietolaisen äidin poika Aksel Fredrik Airo ei ollut varsinaissuomalaisen vaatimaton kuvatessaan omaa rooliaan Suomen kohtalonvuosina. Vaatimattomuuteen ei ollut syytäkään; varreltaan vähänläntä mutta järjenjuoksultaan timanttinen, Ranskan sotilasakatemiassa oppinsa saanut  päämajoitusmestari oli käytännössä se ideapankki, jonka sotilaallisen osaamisen varaan suunnitelmat puolustautumisesta talvisodassa ja valtaustaisteluista jatkosodassa rakennettiin, eräänlainen sodan toimitusjohtaja.

Sotavuosien elämä Mikkelin päämajassa oli jännitteistä ja joidenkin todistusten mukaan välillä kosteaakin. ”Vaikenevaksi kenraaliksi” nimitetty Airo kieltäytyi kuolemaansa asti kertomasta sisäpiirin juoruja sanoen, että ”ne tapahtumat eivät kuulu muille”.

Suomen itsenäisyyden säilymisen kannalta merkittävä tapahtumaketju oli sodan jälkeinen salahanke, jolla Suomessa varauduttiin taistelujen jatkamiseen  aseita kätkemällä. Vaikka asekätkentä julkisesti ankarasti tuomittiin, sissisodan mahdollisuus saattoi olla asia, joka jarrutteli Neuvostoliiton haluja Suomen täyteen haltuunottoon. Airoa syytettiin hankkeen johtamisesta ja hän joutui olemaan pitkään punaisen valtiollisen poliisin vankina ja ankarissa kuulusteluissa. Lopulta syytteet hylättiin ja Airon ura johti kansanedustajaksikin. Siitä huolimatta presidentit Kekkonen ja Koivisto arastelivat täyden kolmen leijonan kenraalin arvon myöntämistä ikääntyvälle Airolle. Koiviston tiedetään sanoneen, että jos ei ylikersantti Kekkonen  Airoa voinut ylentää, niin miten hän, pahainen alikessu, olisi voinut sen tehdä. Kansa kyllä tiesi ja arvosti. Kun suurimman suomalaisen tittelistä takavuosina järjestettiin äänestys, pomppasi Airo listalle ohi etukäteislistojen.

Kuva: SA-kuva/Sjöblom