Kuva: Heikki Junnila
Rupikonna (Bufo bufo), arkikielessä joskus rupisammakko, on konnalaji, jota tavataan lähes koko Euroopassa, Irlantia, Pohjois-Skandinaviaa ja joitakin Välimeren saaria lukuun ottamatta. Rupikonna esiintyy yleisenä Etelä- ja Keski-Suomessa, pohjoisessa harvalukuisempana. Rupikonna on Euroopan yleisimpiä sammakkoeläimiä ja se hyväksyy asuinpaikakseen hyvin monenlaiset ympäristöt metsistä puutarhoihin ja niittyihin. Rupikonna on Suomessa rauhoitettu laji.
Rupikonnan kuivassa ihossa on runsaasti nystyröitä, sen korvallisrauhaset ovat selvästi ulkonevat ja olemus on hyvin tanakka. Rupikonna liikkuu pääasiassa kävellen, koska sen takajalat ovat lyhyemmät kuin sammakolla. Selkäpuoli on väritykseltään yksisävyisen ruskea, vatsa taas on joko vaalea tai harmaaseen vivahtava.
Rupikonna liikkuu lähinnä hämärän ja pimeän aikaan. Rupikonnalle tyypillistä on myös paikkauskollisuus. Päivät rupikonna viettää tietyssä vakiokolossaan, ja öisin se kiertää vakiopolkuaan ruokaa etsimässä. Häirittynä konna laskee päänsä alas ja nostaa takaruumiinsa ylös, jolloin se näyttää paljon todellista suuremmalta. Samalla se saattaa erittää iholleen maitomaista limaa.
Rupikonnan lisääntymiskausi alkaa heti horroksen jälkeen, jolloin konnat matkaavat yleensä samalle paikalle, jossa ovat itse syntyneet. Munat lasketaan 3–6 metriä pitkäksi ”kaksiriviseksi helminauhaksi”. Nauhat naaras munii vesikasvien ympärille. Poikaset kuoriutuvat 8–12 vuorokauden kuluttua. Koiras on sukukypsä kolmivuotiaana ja naaras vuotta myöhemmin. Rupikonna saattaa elää jopa 40-vuotiaaksi.
Rupikonnan horros alkaa syys–lokakuussa ja päättyy huhti–toukokuussa. Se talvehtii sekä maalla että vedessä. Sen ruumiinlämpö voi laskea alle nollan asteen. Eläimen hengitys on erittäin vähäistä ja elintoiminnat miltei pysähtyvät talven ajaksi.
Rupikonnan nuijapäät syövät leviä ja kasvinosia. Aikuiset rupikonnat syövät hyönteisiä, etenkin muurahaisia, sekä matoja ja toukkia. Iso rupikonna voi syödä jopa pieniä nisäkkäitä.
Rupikonnan iho ja silmän takana olevat korvallisrauhaset erittävät myrkkyä, jolla konna puolustautuu saalistajilta. Kaikilta saalistajilta myrkky ei suojaa: jotkin näätäeläimet ja varislinnut nylkevät ihon pois, eikä myrkyllä ole vaikutusta käärmeisiin.
Lähde: Wikipedia
Viikon luontokuva -Tukkakoskelo
Kuva: Heikki Junnila Tukkakoskelo (Mergus serrator) on silkkiuikun muotoinen pörröpäinen vesilintu. Sen vanha kansanomainen nimi oli pikkukoskelo. Tukkakoskelolla on hapsottava
Viikon luontokuva -Punasotka
Kuva: Heikki Junnila Punasotka (Aythya ferina) on keskikokoinen sorsalintu. Punasotka on yleensä noin 42–49 cm pitkä ja painaa noin 700–970 g. Varsinkin
Viikon luontokuva -Valkoposkihanhi
Kuva: Heikki Junnila Valkoposkihanhi (Branta leucopsis) on pohjoisella pallonpuoliskolla elävä keskikokoinen hanhilaji. Se muuttaa Pohjoisen jäämeren pesimäalueiltaan talveksi Pohjanmeren alueelle.
Viikon luontokuva -Tylli
Kuva: Heikki Junnila Tylli (Charadrius hiaticula) on kahlaajiin kuuluva rantalintulaji. Tyllillä on harmaanruskea selkä ja siivet, valkea vatsa ja musta
Viikon luontokuva – Rantasipi
Kuva: Heikki Junnila Rantasipi (Actitis hypoleucos) on yleensä noin 20 senttimetriä pitkä, vesistöjen liepeillä pesivä kurppien heimoon kuuluva kahlaaja. Sen
Viikon luontokuva -Punajalkaviklo
Kuva: Heikki Junnila Punajalkaviklo (Tringa totanus) on punajalkainen kahlaaja. Lajin nimesi Carl von Linnè 1758. Punajalkaviklolla on kirkkaanpunaiset, lähes
