Kuva: Heikki Junnila
Punakylkirastas on muuttolintu, joka talvehtii Länsi- ja Etelä-Euroopassa, Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa. Suomeen punakylkirastaat saapuvat huhtikuussa ja lähtevät syys-lokakuussa. Hyvinä pihlajanmarjavuosina pieni määrä punakylkirastaita talvehtii Suomessakin. Lajia on harhautunut koilliseen Pohjois-Amerikkaan muutaman kerran enimmäkseen talvisin.
Punakylkirastas pesii monenlaisissa metsissä. Se suosii erityisesti lehti- ja sekametsien reunoja ja aukkopaikkoja sekä nuoria havumetsiä mutta pesii myös puistoissa, pihoilla ja tunturikoivikoissa.
Punakylkirastas on 19–23 senttimetriä pitkä. Sillä on ruskea selkäpuoli ja valkoinen vatsapuoli. Rinnassa ja kyljissä on ruskeaa viirutusta. Siipien alapinnat ja kupeet ovat ruosteenruskeat. Päässä on voimakas, valkoinen silmäkulmanjuova. Pyrstö on melko lyhyt ja pää suhteellisen suuri.
Punakylkirastaan pesä on matalalla pensaassa tai puussa, tai maanpinnalla, rakennettu kuivista ruohoista. Muninta alkaa Etelä-Suomessa vapun tienoilla. Naaras munii tavallisesti 5 tai 6 munaa. Molemmat emot osallistuvat haudontaan, joka kestää n. 12 vrk. Poikaset lähtevät pesästä ennen kuin ovat lentokykyisiä, n. 11–12 vrk:n ikäisinä. Lentokyvyn ne saavuttavat muutaman päivän kuluessa. Poikaspesää emot vartioivat kiihkeästi säksättäen ja tehden päätähipovia syöksyjä. Punakylkirastas pesii melko säännöllisesti kahdesti, joskus kolmasti kesässä. Punakylkirastas syö hyönteisiä, matoja, marjoja ja hedelmiä.
Vanhin suomalainen rengastettu punakylkirastas on ollut 17 vuotta, 2 kuukautta ja 8 päivää vanha. Se on samalla Euroopan vanhin punakylkirastas.
Viikon luontokuva -Turkinkyyhky
Kuva: Heikki Junnila Turkinkyyhky (Streptopelia decaocto) on pienikokoinen kyyhkylaji, joka on viime vuosikymmeninä levinnyt eteläiseen Suomeenkin. Turkinkyyhkyn alkuperäinen levinneisyysalue
Viikon luontokuva -Mustarastas
Kuva: Heikki Junnila Mustarastas (Turdus merula) on rastaiden sukuun kuuluva lintulaji ja Uudenmaan maakuntalintu. Mustarastas on 23,5–29 cm pitkä. Koiraan höyhenpuku
Viikon luontokuva -Varpunen
Kuva: Heikki Junnila Varpunen (Passer domesticus) Varpunen on 14–17 cm pitkä ja painaa 30–33 g. Koiras on hieman kookkaamp. Varpusella on
Viikon luontokuva -Metsäjänis
Kuva: Heikki Junnila Metsäjäniksen ruumiin pituus on 50–60 senttiä, jonka lisäksi sillä on 4–8-senttinen häntä. Eläin painaa 3–5 kiloa. Naaras
Viikon luontokuva -Jouhisorsa
Kuva: Heikki Junnila Jouhisorsanaaras on n. 55 cm pitkä. Pitkästä pyrstöstä johtuen koiraan pituus on 70–75 cm. Muodoltaan jouhisorsa on
Viikon luontokuva -Nokikana
Kuva: Heikki Junnila Nokikana (Fulica atra) on rantakanojen heimoon kuuluva lintulaji. Se on Suomessa tavattavista rantakanoista yleisin. Nokikana on muuten