Kuva: Heikki Junnila
Metsäjäniksen ruumiin pituus on 50–60 senttiä, jonka lisäksi sillä on 4–8-senttinen häntä. Eläin painaa 3–5 kiloa. Naaras on koirasta suurempi. Metsäjänis elää yleensä 1–2 vuotta, mutta vanhimmat yksilöt selviytyvät yhdeksänvuotiaiksi asti. Kesäisin metsäjäniksen selkäpuoli on harmaanruskea ja pohjavilla vaaleanharmaata. Vatsapuoli on valkea lukuun ottamatta kaulan etuosaa. Korvissa on valkoiset reunat ja mustat kärjet. Talvisin metsäjäniksen turkki on valkoinen, ainoastaan korvanpäät ovat mustat. Takajalkojen varpaat metsäjänis levittää ikään kuin lumikengiksi, jolloin se pystyy kulkemaan lumella siihen uppoamatta. Takajalkojen jäljet ovat pehmeässä lumessa päärynänmuotoiset. Metsäjänis kykenee juoksemaan jopa 60 kilometrin tuntinopeudella ja ui hyvin. Metsäjäniksen turkki koostuu ontoista ilmaa sisältävistä karvoista, jotka eristävät lämpöä talvella.
Metsäjänis esiintyy yhtenäisesti Euroopan ja Aasian pohjoisosissa Puolasta ja Skandinaviasta Tyynellemerelle. Suomessa metsäjänistä tavataan koko maassa. Metsäjänikset saavat yleensä 2–5 poikasta, joskus jopa kahdeksan. Naaras synnyttää vuodessa 1–3 poikuetta. Tavallisesti lajilla on kaksi poikuetta vuodessa.
Kiima alkaa helmikuussa, ja naaras tulee heti synnytyksen jälkeen uudelleen kiimaan. Se saattaa paritella vain muutamia tunteja synnytyksen jälkeen. Kantoaika on noin 50 vuorokautta. Poikasilla on syntyessään karvapeite, ja ne näkevät. Emo imettää poikasia kerran päivässä muutaman minuutin ajan. Kasviravintoa ne alkavat syödä jo parin päivän ikäisinä ja etsivät noin viikon ikäisenä ravintonsa jo itse. Poikaset ovat lähes hajuttomia, mikä edesauttaa niiden selviytymisessä pedoilta.
Metsäjäniksen pääravintoa ovat enintään seitsemän millimetrin paksuiset oksat, pajun, lepän, pihlajan ja koivun kuori sekä erilaiset ruohot ja varvut, kuten mustikka, juolukka ja kanerva.
Jäniseläinten ja muutamien jyrsijälajien ravinnonkäytössä on erikoisuus: ne syövät säännöllisesti osan ulosteestaan. Näin jänis siirtää umpisuolesta erittyvää ruoansulatusentsyymiä mahalaukkuun. Tuolloin papanoiden sisältö poikkeaa muulloin ulostetusta. Jänis ja muutkin kasvinsyöjät valikoivat ravintonsa ottaen huomioon sekä sen ravinteikkuuden että myrkyllisyyden. Talviaikaan, kun ruokaa on vähän, jänis vierailee mielellään kaatuneilla haavoilla. Jos haapaa tai muuta lehtipuuta ei ole, jänis syö myös koivua.
Metsäjänistä metsästetään yleisesti. Jänisten metsästys on suosituimpia metsästysmuotoja Suomessa, ja vuosittain Suomessa metsästetään noin 200 000 yksilöä.
Viikon luontokuva -Valkohäntäpeura
Kuva: Heikki Junnila Valkohäntäpeura eli valkohäntäkauris (aik. laukonpeura, Odocoileus virginianus) on Amerikasta kotoisin oleva, peurojen alaheimoon kuuluva hirvieläin. Se elää
Viikon luontokuva -Pulmunen
Kuva: Heikki Junnila Pulmunen (Plectrophenax nivalis) on valkeankirjava varpuslintu. Pulmusen pesimisaluetta on puuton tunturiylänkö. Muuttoaikoina pelloilla ja ulkosaariston luodoilla. Lentävät
Viikon luontokuva -Merikihu
Kuva: Heikki Junnila Merikihu viihtyy avoimessa tundramaastossa. Suomen pesimäkanta asuu yksittäispareina ulkosaariston puuttomilla luodoilla. Pesimäajan ulkopuolella merikihu viihtyy avomerellä. Talveksi
Viikon luontokuva -Pohjansirkku
Kuva: Heikki Junnila Pohjansirkku (Emberiza rustica) on varpuslintu, joka kuuluu sirkkujen heimoon. Kooltaan ja muodoltaan tyypillinen sirkku. Kupeilla punaruskeaa
Viikon luontokuva – Mandariinisorsa
Kuva: Heikki Junnila Mandariinisorsa (Aix galericulata) on pieni itäaasialainen sorsalintu, jota tarhataan yleisesti Euroopassa. Tarhakarkulaisista on syntynyt Eurooppaan luonnonvarainen pesimäkanta,
Viikon luontokuva Sinirinta
Kuva: Heikki Junnila Sinirinta (Luscinia svecica) on koristeellisen näköinen pieni lintu. Sinirinta on 13–15 cm pitkä. Koiraalla on sininen kurkkulappu, jonka
