Morjens. Tänäkään juhannuksena ei kaverimme Urpo Lehtimäki pettänyt vaan rustasi koskettavan juhannusrunon, joka rimmaa mainiosti koko menneen kevään ja kesän tunnelmiin. Runon myötä toivottelen kaikille Uutissi -seuraajille oikein hyvää kesää. Päivittelen tätä palstaa loma-aikaan satunnaisesti, mutta en ihan yhtä aikataulullisesti nakuteltuna kuin tavallisesti. Nauttikaamme Suomen kesästä!
Urpon kesäruno 2020
Tuukka järven takana asunut
on syntymästään saakka.
Olemukseltaan vanha ja vanunut.
Selän vääntänyt työ ja taakka.
Joka juhannus ajanut lavalle
moporaasullaan polkuja myöden.
On tottunut vanhalle tavalle.
Eväät repusta matkalla syöden.
Viel heijastuu valo parhain
kirkkaan puhtaaseen rantaveteen.
Tanssipaikalle saapuu hän varhain.
Outo autius aukeaa eteen.
Monta tuntia istuu ja oottaa.
Nälkä kohta jo vatsassa vaivaa.
Janon piimää juomalla sammuttaa.
Leivän kannikkaa repusta kaivaa.
Vartoo miettien keskiyöhön.
Onko peruttu mittumaari?
Soliferinsa polkien työhön.
Kiinni oli myös keskusbaari.
Jo aamu kaunoinen sarastaa.
Kun hän lopulta kotiin ehti.
Pitäisiköhän radio kunnostaa
tai tilata sanomalehti?
Ruoka-aikaan hän hellan lämmittää.
Muikut pannulla kypsäksi paistuu.
Keskikesä, aurinko lämmittää.
Ahomansikat hyvälle maistuu.
Uutissi Turust 21.9 -ei virallissi mut torellissi
Uutissi Turust . Ei virallissi mut torellissi. Uutispassarina Vähä Heikkilä morjens. ooo Joku tyyppi oli tänäpä aamust tullu myähäs
Uutissi Turust 14.9 -ei virallissi mut torellissi
Uutissi Turust. Ei virallissi mut torellissi. Uutispölvästinä Vähä Heikkilä morjens. ooo Amerikas on vaalit tulos ja Ronalt Rumppi on
Uutissi Turust 7.9 -ei virallissi mut torellissi
Uutissi Turust. Ei virallisii mut torellissi. Uutismankelina Vähä Heikkilä morjens. ooo Aurajoen pohjast on nähyty tulevan jottan kummallist pulputust.
Uutissi Turust 31.8. -ei virallissi mut torellissi
Uutissi Turust. Ei virallissi mut torelissi. Uutissprintterinä Vähä Heikkilä morjens. ooo Sevverran pahoi ruuhkii on orotettavis korjaustöiren tähren Turus
Uutissi Turust 24.8 -ei virallissi mut torellissi
Uutissi Turust. Ei virallissi mut torellissi Uutismarttyyrinä Vähä Heikkilä morjens. ooo Ministeriös ollaan laatimas lakiesitys minkä mukkan yksityishenkilö ei
Uutissi Turust 17.8. -ei virallissi mut torellissi
Uutissi Turust. Ei virallissi mut torellissi. Uutismaratoonarina Vähä Heikkilä morjens. ooo Euroopan mestaruuskisat suaritettu ja mitalistei palas Turun seurul