Julinin vanhemmat olivat apteekkari, kollegiasessori Johan Julin ja Albertina Karberg ja puoliso vuodesta 1822 Christina Sofia Sundbäck. Vuorineuvos Johan Jacob Julin oli hänen veljensä. Erik Julin oli aloitteellinen monissa yleishyödyllisissä yrityksissä. Hän oli Turussa toimivan Turun konepajan omistajia, Turun laivatelakan toimitusjohtaja vuodesta 1857. Hän oli vuosina 1825–1830 toimineen Bolaget för Österbottniska Kustfarten -purjelaivayhtiön päävarustaja ja mukana perustamassa Pohjanmaan höyrylaivayhtiötä. Turun ensimmäinen vapaapalokunta perustettiin hänen ansiostaan 1838.
Avainsanat: #historia
Päiväkirjamerkintä – Telakan työläiseltä
Aurajoen rannassa 5.12.1917 Työpäivä tuntui poikkeuksellisen raskaalta, vaikka mitään ihmeellistä ei sattunut. Joen yli kävi jäinen tuuli ja nosti lakkini
Viikon turkulainen Pehr Johan Gylich
Turun Engelillä on omat pylväät Kun Boråsissa vuonna 1786 syntynyt kauppias ja arkkitehti Pehr Johan Gylich vuonna 1812 asettui
Radio Auran Aallot 40v alkutarina
Viikon turkulainen Lauri Ingman
Ingman varoitti ääriliikkeistä Turun piispat ovat olleet monessa mukana tarunhohtoisesta Henrikistä rauhanneuvottelijaksi asetettuun Mikael Agricolaan. Monipuolinen mies oli arkkipiispaksi
Kaupankäyntiä
”1600-luvun Turussa kauppaa käytiin keskiaikaiseen tapaan torilla. Aurajoen varressa myytiin veneistä muun muassa viljaa, kalkkia, sillejä, hylkeenrasvaa, kuparia ja rautaa.
5 – Turun palo
Turun palo alkoi Hellmannin talon katolta syyskuun 4. päivänä 1827. Turun palossa paloi 2345 rakennusta.