Mika Eirtovaara Backstagella
Tapaan Mikan Bistrossa aamukahvin merkeissä. Täytyy tunnustaa, että tunnen hänet vain nimeltä ja stand up -komiikka on itselleni vieras maailma. Ehkä juuri se tekee tapaamisesta mielenkiintoisen, kun pääsee aloittamaan niin sanotusti ”puhtaalta pöydältä”. Miltä näyttää tunnetun ohjaajan, teatterimiehen ja stand up -miehen elämä ”back stagella”?
Mika kasvoi nuoruutensa Nummelassa ja nuoruuteen kuuluivat urheilu ja muun muassa laskettelu. Teatterin pariin hänen tiensä johti sirkuskoulun sekä Lahden ja Kälviän kansanopiston teatterilinjan kautta Tampereen yliopistoon ”Näty”-linjalle, josta hän valmistui näyttelijäksi 2001. Hän on toiminut Freelancer-ohjaajana useassa teatterissa. Turun seudulle Kaarinaan hänet johti rakkaus vuonna 2010. Perheeseen kuuluu vaimo sekä 10-vuotias tytär.
Keskustelemme pitkään stand up -komiikasta, esityksiin valmistautumisesta sekä siitä, miten hän altistaa itsensä niihin. Kysyin miten hän itse ammentaa voimaa ja inspiraatiota työhönsä. Perhe on voiman lähde samoin kuin luonto. Kaarinan Kuusiston sekä Ruissalon kauneus yhdessä siellä liikkuvien eläimien kanssa antavat happea ruumiille ja sielulle.
Keskustelumme oli kiinnostava ja monipuolinen, pätkä elämän polkua yhdessä. Kuulemme vielä Mikasta ja hänen ajatuksistaan tulevaisuudessa.
Juttu siirtyy työhön ja Turkuun. Bistro Comedy Club on hyvä paikka ”Pub-komiikalle”. Katto on matalalla ja yleisö lähellä, siinä on hyvät lähtökohdat onnistuneelle illalle. Haaveena on paikka, jossa esitetään hyvää stand up-komiikkaa sekä matalan kynnyksen myötä järjestää myös iltoja, joissa lavalle voisi nousta myös komiikan ensiaskeleita ottavia henkilöitä. Bistro antaa hyvät intiimit sekä energiset mahdollisuudet tähän. Live on aina live, hienoa olisi myös tuoda ulkomaalaisia ammattilaisia klubille tulevaisuudessa.
Ajankohtaista on perjantaina 17.3 alkava viiden esiintymiskerran ELOSSA Stand up -komiikan iltojen sarja Bistro Comedy Clubilla Turussa. Tarjolla on energistä ja intiimiä komiikkaa, joka on parhaimmillaan elämää tuulettava kokemus.
Mika kertoo siitä, miten hän on kotiutunut Turun seudulle ja viihtyy täällä. Kaikella syyllä voimme kutsua häntä ”Omaksi pojaksi” ja toivottaa hänelle menestystä työssään. Kuulemme vielä hänestä.
#mikaeirtovaara#standup#bistrocomedyclub#naurutuulettaa#turku#
Teksti Petri Hyrsky
Kuvat: M.Eirtovaara
Viikon turkulainen Toivo T. Salmi
Professori Toivo T. Salmi on edelläkävijä. Vuonna 1969 lääkäriksi valmistuneesta ja 1974 tohtoriksi väitelleestä Salmesta tuli yksi ensimmäisistä lasten
Mitä minun autoni pitää elämässäni tehdä?
Teksti: Petri Hyrsky Mihin Varsinais-suomalainen käyttää autoa vuonna 2026? Auto vie töihin, kauppaan, mökille, harrastuksiin ja joskus meren yli
Osallistu ja voita unelmaillallinen
Klikkaa linkkiä Facebookkiin https://www.facebook.com/photo/?fbid=1570193824905085&set=a.659858589271951
Voita matka kahdelle Tallinnaan 15.9
Klikkaa linkkiä ja osallistu Facebookissa https://www.facebook.com/photo/?fbid=1561346035789864&set=a.659858589271951
Julia Virta – ihmisten auttaminen sai uuden suunnan
Julia Virta on kulkenut mielenkiintoisen tien kiinteistönvälittäjäksi. Takana on pitkä työura hoitoalalla, mutta halu oppia uutta ja rakentaa itselleen
Brunssi kahdelle Taiteen Talolla arvonta
Arvonta tapahtuu Facebook sivulla. Linkki arvontaan alla https://www.facebook.com/photo?fbid=1557399529517848&set=a.659858589271951


