Telkkää hieman pienemmän uivelon pituus nokan kärjestä pyrstön kärkeen on 38–44 senttimetriä ja siipien kärkiväli 56–69 senttimetriä. Koiraspuolisen yksilön tunnistaa silmiinpistävän mustavalkoisesta värityksestään. Se on yleisväritykseltään valkoinen, mutta sillä on musta nokan tyvitäplä, takaraivon viirut sekä selän juovat. Naaraan päälaki ja niska ovat punaruskeat, posket valkoiset ja selkä harmaa.
Koiraan soidinääni on matala ja kumea, nariseva ”krr-ek”. Naaraan ääni on käheä ”krr”-korina.
Suomen uivelot talvehtivat Itämeren eteläosissa ja Länsi-Euroopassa. Joitakin yksilöitä talvehtii Suomessakin Ahvenanmaalla ja lounaisrannikolla. Suomessa talvehtivien uiveloiden määrä on kasvanut viime vuosikymmeninä.
Uivelo pesii mieluiten rehevillä järvillä, mutta se kelpuuttaa pesimäpaikaksi myös karummat järvet, jokisuvannot ja suoallikot.
Muuttoaikoina uivelot levähtävät rehevillä merenlahdilla ja järvillä. Talvehtimis- ja levähdyspaikoilla uivelot pysyttelevät mieluummin erillään kuin muodostavat parvia, mutta parhaimmille paikoille voi kerääntyä pieniä tai keskisuuria parvia. Esimerkiksi joillekin Etelä-Suomen parhaimmille järville voi lokakuussa kerääntyä toistasataa yksilöä.
Kuva: Heikki Junnila
Kaarinan Autolasissa asiakaspalvelu kaiken keskiössä
Kokenutta osaamista autolasialalla – Kaarinan Autolasi palvelee asiakkaan arkea helpottaen Autolasiala on muuttunut valtavasti viimeisten vuosikymmenten aikana. Yksi muutoksen läheltä
Oletko sinä huolissasi läheisesi mielenterveydestä?
21 % turkulaisista on psyykkisesti merkittävästi kuormittuneita. Oletko sinä huolissasi läheisesi mielenterveydestä? Yli puolet suomalaisista saa elämänsä aikana mielenterveyden
8.3 ruusu kaikille naisille
Naistenpäivänä Teissä on voimaa,lämpöä ja viisautta. Te kannatte arkea,rakennatte huomistaja teette maailmastahieman paremman paikan. Hyvää naistenpäivää kaikille naisille. 🌷 _________________________________________________________________________________
Milloin kevät yleensä saapuu Turkuun?
Turku kuuluu Suomen alueisiin, joihin kevät saapuu yleensä hieman aikaisemmin kuin moneen muuhun osaan maata. Meren läheisyys ja leudompi
Pegasus tarjoilut kaikkiin juhliin
Pegasus Yrityscatering 2026 Klikkaa ylläolevaa linkkiä niin saat lisää tietoa
Star Image avasi monipuolisen valokuvaukseen, filmeihin ja kehystämiseen keskittyvän liikkeen Eerikinkadulle.
Star Image avasi Turkuun valokuvauksen erikoisliikkeen – filmien ja kehysten ystäville uusi kohtaamispaikka Eerikinkadulle Valokuvauksen kivijalkakulttuuri vahvistuu Turussa, kun