Kaupunki ohjaa tänä vuonna enintään 300 000 euroa Turun kaupungin kuolinpesien säästörahaston ja sosiaalirahaston tuottovaroja ikäihmisten hyvinvoinnin edistämiseen. Hakijoina voivat olla kaupungin omat toimijat ja rekisteröidyt yleishyödylliset yhdistykset, järjestöt ja säätiöt.
Ehdotuksia pyydetään seuraavilta aihealueilta kulttuurihyvinvointi huomioiden:
- Mielen hyvinvointi
- Yksinäisyyden vähentäminen
- Toimintakyky ja kansalaistaidot
Ideoiden painopisteenä tulee olla ensisijaisesti ikäihmisille kohdennetut palvelut, jotka tukevat kaupungin strategiaa ja lakisääteistä tehtävää hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä myös sote-uudistuksen jälkeen. Toiminnan on kohdistuttava mahdollisimman moneen ihmiseen tai oltava muulla tavoin tuloksellista kohderyhmä huomioiden. Idean toteuttaja sitoutuu seurantatietojen raportointiin.
– Ikäihmisille tarkoitettujen ideoiden lisäksi on mahdollista ehdottaa myös ikäkaaret yhdistävää toimintaa. Tästä on mukavia esimerkkejä myös aiemmilta vuosilta. Toimintaa toivotaan asuinalueille lähelle turkulaisia, toteaa kehittämispäällikkö Maarit Luukkaa.
Haku on käynnissä 9.5.–8.6.2022. Hakemukset tulee jättää viimeistään 8.6.2022 klo 12. Rahoitettavat toiminnot on toteutettava 31.12.2023 mennessä. Haussa ei voida huomioida hakijan toimintasuunnitelmaan sisältyvää perustoimintaa. Laite- ja välinehankintoja voidaan tukea vain yhdistettynä palveluun. Varojen jaosta päättää Turun kaupunginhallitus.
Näin ehdotat ideaasi
Kaupungin toimijat, yhdistykset, järjestöt ja säätiöt voivat hakea rahoitusta ideansa toteuttamiseen turku.fi/
Lisätiedot:
Kehittämispäällikkö Maarit Luukkaa, p. 0500 825 532, maarit.luukkaa@turku.fi
Avainsanat: #kevät
Uutissi Turust 5.5 -ei virallissi mut torellissi

Uutissi Turust. Uutislekkerinä Vähä Heikkilä morjens. ooo Lääkäreitten aika pakkaa menemä lomakkeiren täyttämiseen ja muuhun pyrokratian pyärittämiseen. Yks entinen
Mitä äidille lahjaksi viikon pääst?

❤️ Lämmin ja henkilökohtainen Itse kirjoitettu kirje tai kortti: Kerro, mitä arvostat hänessä. Aito, käsinkirjoitettu viesti koskettaa usein eniten. Valokuvakirja
Vapun vieton historia on monivaiheinen ja se ulottuu pitkälle keskiajalle asti.

1. Alkuperä: Pyhä Valpuri Vapun nimi juontaa juurensa 700-luvulla eläneeseen pyhään Valpuriin (Saint Walburga), joka oli englantilainen luostarinjohtaja Saksassa.
Mämmi ”ilman mitään krumeluureja”

Mämmin historia on yllättävän pitkä ja mielenkiintoinen – se juontaa juurensa jopa keskiajalle, ja mahdollisesti vielä kauemmas. Vaikka nykyisin mämmi
Mistä ne pääsiäispuput oikein tuli?

Mistä ne pääsiäispuput oikein tuli? Vaikka pääsiäiseen Suomessa on perinteisesti kuulunut virpomista, pajunkissoja ja mämmiä, on monelle tuttu myös
4 vinkkiä kauniin kevätpäivän viettoon

1. Lyhyt luontoretki tai kävely lähimetsässä Kevään merkit – lintujen laulu, silmuja pukkaavat puut ja kirkastuva valo – piristävät