Hyvi uutissi -Padelia pelaamassa ensi kertaa
Padelia pelaamassa. Ai ollaan tultu väärään paikkaan?! Ulkona tuiversi talvinen tuuli ja uuteen harrastukseen lähtö venytettiin viime minuutteihin, kuten
Padelia pelaamassa. Ai ollaan tultu väärään paikkaan?! Ulkona tuiversi talvinen tuuli ja uuteen harrastukseen lähtö venytettiin viime minuutteihin, kuten
Liikunta auttaa useiden pitkäaikaissairauksien, kuten valtimotautien, lihavuuden, diabeteksen, rappeuttavien tuki- ja liikuntaelinsairauksien, ahtauttavien keuhkosairauksien, muistisairauksien, masennusoireiden sekä useiden syöpien
Seiväshypyn Euroopan mestari Wilma Murto on valittu Vuoden turkulaiseksi 2022. Hopealle kilpailussa sijoittui ravintolayrittäjä Khaled Azizi ja kolmannelle sijalle
Vaaleanpunainen ilopilkku Viikon turkulaisena esiteltiin äskettäin Robin Packalen. Nyt on vuorossa taustatanssija Robinin Hula Hula -musiikkivideolta vuodelta 2017. Videon
Vapaaehtoistoiminta on monille tuttu sana. Se saattaa kuitenkin herättää kielteisiä mielikuvia. Oletko joskus ajatellut, että vapaaehtoisilla teetetään kaikkea sitä,
Kuva: Heikki Junnila Palokärki (Dryocopus martius) on suurehko, noin variksen kokoinen musta tikkalintu, jolla on päässään tunnusomainen punainen väritys. Palokärjen
1. Muista aamiainen Syömällä monipuolisen aamiaisen voit vaikuttaa aineenvaihduntaan loppupäivän. Katso, että saat aamupalalla tarpeeksi proteiinia ja kuitua. Esimerkiksi
Liedon mestari on hyvä tarina Tämä kuva ei esitä Liedon mestaria, vaan pyhää Marttia, jonka muotokuva ratsastaa Raision kirkossa.
Kuva: Heikki Junnila Varis on helposti tunnistettava lintu. Variksen pituus on 44–51 cm. Sen siipien kärkiväli on 84–100 cm ja
Uutissi Turust. Uutisbarometrina Vähä Heikkilä morjens. ooo Äijä toril esitti arvotuksen. Kummottos Petteri Orpo laittaa takin hartioillens? Vastaus oli et