Kauppias Jaana Kujanen haluaa suosia kaupassaan kotimaisia ja lähellä tuotettuja tuotteita. Kuva: Lassi Lähteenmäki / Yle
Yle Lassi Lähteenmäki
Monimuotoinen kaupan, kahvilan ja kohtauspaikan yhdistelmä voisi pelastaa pienet maaseudun kaupat.
Varsinaissuomalaisen Pyheen kyläkaupan kauppias on jo vuosia määrätietoisesti pyrkinyt suosimaan kotimaisia kauppatavaroita ja lähituotteita. Se on toiminut. Kaikilla ei mene yhtä hyvin.
Kyläkauppiaan titteli on enää aika harvan suomalaisen käyntikortissa. Vielä 1980-luvulla kyläkauppoja oli noin 3000. Parinkymmenen vuoden aikana kyläkauppojen määrä on puolittunut. Nyt kyläkauppoja on enää alle 200.
Tulivatko tukieurot liian myöhään?
Kyläkauppojen vähenemisen tilasto on hurja mutta sen edessä Ruokavirasto on päättänyt loiventaa tilastokäppyrää edes vähän. Virasto on myöntänyt kaksi kertaa erityistä tukea syrjässä oleville kyläkaupoille. Ensimmäinen tukikierros oli 2019.
Toisella kierroksella hakuehtoja vielä väljennettiin eli rahan sai helpommin. Viime vuoden lopulla tehtyjen tukipäätösten mukaan noin 10 000 euron tuen sai melkein jokainen hakija. Noin 200 kyläkaupasta tuen sai Suomessa 174 kyläkauppaa.
Jatkuuko kauppojen kato tuesta huolimatta? Sitä pohtii moni.
Tuki voi olla alku uudelle
Ruokaviraston mukaan monilla kaupoilla on vaikeuksia pitää toimintaansa kannattavana, kehittää palveluitaan tai löytää kaupalle jatkajaa, kun kauppias jää eläkkeelle.
Vuoden 2019 hakukierroksen jälkeen toteutetussa arvioinnissa todettiin, että kauppiaat olivat kokeneet kyläkauppatuen erittäin hyödylliseksi. Valtaosa edelliskerralla tukea saaneista kauppiaista oli käyttänyt kyläkauppatukea kauppansa palveluvalikoiman ylläpitämiseen ja monipuolistamiseen.
Polttonesteiden kallistumisen myötä lähikaupan merkitys on kasvanut. Jos joutuu huristelemaan kauppaan kauemmas, ilmastokaasuja vapautuu enemmän ja polttoainekulut kasvavat.
Pyheen kauppa on sopivasti vilkkaan kesämökkitien varrella. Kuva: Lassi Lähteenmäki / Yle
Monipuolinen palvelu
Jaana Kujasen emännöimä kyläkauppa on Varsinais-Suomessa Mynämäen Mietoisissa. Kustavissa, Taivassalossa tai Lokalahdella mökkeilevät tietävät paikan hyvin, sillä se on vilkkaan kesätien eli Kustavintien varrella. Kesämökkiläiset ovat ahkeria kyläkauppojen käyttäjiä, mutta talvellakin pitäisi oven käydä.
Kyläasiamies Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylistä poikkeaa Pyheen kaupalle kahville ja pohtii samalla kauppojen tulevaisuutta.
Linkorannan mielestä monitoiminen kauppa voisi olla hyvä ratkaisu. Pyheen kaupan tapaan kaupassa on hyvä olla myytävien kauppatavaroiden lisäksi kahvila ja kokoontumistila kylän väen tarpeisiin.
Kun kyläkaupasta tulee kylän kohtauspaikka, se voi näkyä myös kaupan kassalla.
Jaana Kujasen mielestä tärkeää on myös, että tuottajat, tavarantoimittajat ja tukut myyvät tuotteitaan kaupalla samoilla ehdoilla kuin suuremmille kaupoille. Kujasen mukaan heillä tämä on onnistunut aika hyvin.
Viikon turkulainen Toivo T. Salmi
Professori Toivo T. Salmi on edelläkävijä. Vuonna 1969 lääkäriksi valmistuneesta ja 1974 tohtoriksi väitelleestä Salmesta tuli yksi ensimmäisistä lasten
Mitä minun autoni pitää elämässäni tehdä?
Teksti: Petri Hyrsky Mihin Varsinais-suomalainen käyttää autoa vuonna 2026? Auto vie töihin, kauppaan, mökille, harrastuksiin ja joskus meren yli
Osallistu ja voita unelmaillallinen
Klikkaa linkkiä Facebookkiin https://www.facebook.com/photo/?fbid=1570193824905085&set=a.659858589271951
Voita matka kahdelle Tallinnaan 15.9
Klikkaa linkkiä ja osallistu Facebookissa https://www.facebook.com/photo/?fbid=1561346035789864&set=a.659858589271951
Brunssi kahdelle Taiteen Talolla arvonta
Arvonta tapahtuu Facebook sivulla. Linkki arvontaan alla https://www.facebook.com/photo?fbid=1557399529517848&set=a.659858589271951
Rioni tuo palan Georgiaa Turkuun – pöytään katetaan ruokaa, tarinoita ja yhdessäoloa
Miltä tuntuisi lähteä pienelle matkalle Georgiaan – ilman lentolippua? Rionissa se onnistuu ruoan, viinin, puuhiiligrillin ja ennen kaikkea yhdessä syömisen
