Viikon turkulainen Mikko Kouki

Mikko teki mahdottomasta mahdollista Mikko Kouki sai ensimmäistä yhteiskunnallista opetusta pioneerileirillä, jonne 70-luvun aatetta uhkuneet näyttelijävanhemmat Marja-Leena ja Tapio
Mikko teki mahdottomasta mahdollista Mikko Kouki sai ensimmäistä yhteiskunnallista opetusta pioneerileirillä, jonne 70-luvun aatetta uhkuneet näyttelijävanhemmat Marja-Leena ja Tapio
Professori Virtanen on Tex ja Elvis -fani Turun yliopiston tähän mennessä pitkäaikaisin rehtori, professori Keijo Virtanen ei ole ihan
Kössi on uuden edessä Yläneellä puutarhurin poikana syntynyt Kyösti Mäkimattila on nyt paattislainen ja muutenkin uuden edessä. 25 vuotta
Mies se on hävinnytkin Viikon turkulaiseksi valikoituu urheilija, joka hävisi kaikki kolme otteluaan äskeisessä viikonvaihteessa, mutta näyttäytyi silti taistelevana
Markku Jalkanen, tutkija ja bisnesmies Ihmisessä on satatuhatta kilometriä hiussuonia, pari kertaa maapallon ympäri. Tämänkin tiedon kanssa on tuttu
Nurmea nopeampi, Virenin jäljillä 183 senttiä ja 58 kiloa. Siinä kropassa ei ole ylimääräistä rasvaa eikä silloin voi ollakaan,
Tulisuudelmia ja palava kaupunki Kulttuurihistoria on siitä hieno tieteenala, että tutkimuskohteeksi voi valita miltei minkä tahansa kohteen maan ja
Jussi oli joulun tuoja Kun liikkuu Turun keskustassa, tapaa suurella todennäköisyydellä Flyktin Jussin, joka kävelee joka päivä keskustassa kilometrikaupalla.
Moukarimimmi ja kissanainen Raisiolainen kelpaa vallan mainiosti viikon turkulaiseksi ainakin siinä tapauksessa, että edustaa Turun Urheiluliittoa, omistaa neljä kissaa
Seuraavaksi Harri Larva -paita! Turku-seura keksi ennen Pariisin olympiakisoja hauskan bisnesidean ja alkoi painattaa t-paitoja, joiden etupuolella on juoksijakuningas