Viikon turkulainen Mika Maaskola

 

Mika – maileri nuijan varressa

Viime päivinä on pantu merkille, miten hyvin edustettuina entiset huippu-urheilijat ovat maan hallituksessa. Kävelysuuruus Sari Essayahin ja huippupurjehtija Sari Multalan rinnalle valtioneuvoston jäseneksi nousi pikaluistelun EM-mitalisti ja olympiaedustaja Mika Poutala.

Turunkin johtavien poliitikkojen joukosta löytyy huippu-urheilutaustaa. Valtuuston puheenjohtajan nuijaa käyttelevä  Mika Maaskola oli neljä vuosikymmentä sitten melkoinen hirmu keskimatkoilla. Nykyään 58 -vuotias Maaskola oli alle kaksikymppisenä ikäluokkansa nopein maileri Euroopassa ja Kalevan kisojen monivuotinen mitalisti sekä Ruotsi-ottelun lajivoittaja kahteenkin kertaan.

Turun Tovereita edustanut Mika kiinnostui yhteiskunnan asioista työpaikallaan Turun vesilaitoksella, eteni pääluottamusmieheksi ja tuli valituksi kaupunginvaltuustoon vuonna 2005. Nykyään hänet työssään asukaskoordinaattorina tunnetaan varsinkin Pääskyvuoren maisemissa. Voitto Hellstenin jälkien seuraaminen eduskuntaan asti ei muutamasta hyvästä yrityksestä huolimatta ole toistaiseksi aivan onnistunut. Urheilijaa kirveltää nelossija, vaaliehdokasta varasijalle  jäänti.

Avainsanat: #urheilu

Viikon turkulainen Jari Salonen

Kuvateksti: Jari Salonen esiintyi tiistaina Tiistaiseurassa. Jari Salonen pinkoo  Turkua maailmankartalle Paavo Niurmi oli ensimmäinen suomalainen supertähti. Hänen sanottiin juosseen

Lue lisää

Viikon turkulainen Eero Harkke

Kuvateksti: Eero Harkke. Tekoälyn vanhasta mustavalokuvasta parantelema otos. Harkken veljekset loivat legendan Jotkin tuotemertkit kasvavat elämää suuremmiksi ja niistä tulee

Lue lisää

Ulla Korpelan monta elämää

  Äskettäin vähän isompia syntäreitään juhlineella Ulla Korpelalla on ollut monipolvinen elämä. Kotiseutu on vaihdellut ympäri maata pohjamaalta Savoon, Karjalaan,

Lue lisää


Näytä kaikki yritykset