Tammikuussa alkanut FinnCycle-tutkimushanke tutkii pyöräliikenteen seuraavan suuren kehitysloikan toteuttamista Suomessa. Tutkimuksen tavoitteena on vakiinnuttaa pyöräily osaksi kaupunkien liikennejärjestelmää. Turku osallistuu Tampereen yliopiston liikenteen tutkimuskeskus Vernen toteuttamaan tutkimukseen yhdessä 12 muun suomalaiskaupungin kanssa.
Turussa, kuin myös muualla Suomessa on todettu, että yksi suurimmista haasteista päästötavoitteiden saavuttamiseen on liikenteen tuottamat päästöt. Kestävän aktiivisen liikkumisen tukeminen on varmin tapa auttaa vihreää siirtymää. Vaikka kaupungit ovat saaneet rahaa pyöräilyolosuhteiden parantamiseen, niin pyöräilyä ei vieläkään mielletä aidosti vaihtoehtona julkiselle liikenteelle ja yksityisautoilulle.
– Pyöräilyä ajatellaan usein pelkästään liikuntaharrastuksena, vaikka se pitäisi nähdä osana liikennejärjestelmää, yhtenä arjen liikkumismuotona, sanoo FinnCycle-hankkeen vetäjä, väitöskirjatutkija Harri Vaarala Tampereen yliopistosta.
Tutkimushanke keskittyy suomalaisen pyöräilyyn liittyvän tiedon tuottamiseen, tukemaan päättäjiä, viranomaisia ja liikennesuunnittelijoita työssään pyöräliikenteen edistämisessä. Tutkimuksessa pyöräilyn edistämisen edellytyksiä suomalaiskaupungeissa peilataan hyviksi todettuihin eurooppalaisiin käytäntöihin.
Toimiva infra ja talvikunnossapito kynnyskysymyksiä
Ilmastonmuutos, kaupungistuminen ja väestön liikkumattomuus ovat painavia syitä edistää pyöräliikennettä kaupungeissa. Jotta yhä useampi valitsisi pyörän arjen matkoilleen, kaupungeista pitäisi löytyä pyöräliikenteelle laadukas infra, sitä suosiva liikenneverkko ja toimiva talvikunnossapito.
– Turussa on viime vuosina parannettu pyöräilyn olosuhteita kiihtyvään tahtiin. Esimerkiksi on keskustaan asennettu satoja uusia pyörätelineitä ja viime vuonna Turkuun valmistuivat ensimmäiset pyöräkadut. Tämän lisäksi uusia pyöräteitä suunnitellaan Itäiselle Rantakadulle ja Itäiselle Pitkäkadulle. Uusien kaupunkipyörien suosio taas kielii kaupunkilaisten kiinnostuksesta pyöräilyä kohti, toteaa liikennesuunnitteluinsinööri Taneli Pärssinen Turun kaupungilta.
Harri Vaaralan mukaan tulevaisuudessa pyöräilylle pitää esimerkiksi tarjota oma turvallinen paikka liikenteessä sekä mahdollistaa ympärivuotinen ajaminen.
– Risteykset ja pysäköinti vaativat myös huomiota. Yleensäkin koko matkaketju pitäisi suunnitella pitkäjänteisesti, hän korostaa.
FinnCycle-tutkimushankkeen pääteemoja ovat pyöräliikenteen infran laatu, pyöräily-ystävällinen liikenneverkko, pyöräliikenteen kausivaihtelu ja pitkäjänteinen liikennepolitiikka.
Tutkimus kestää kesäkuuhun 2025 saakka. Liikenteen tutkimuskeskus Verne tekee tutkimus- ja kehitystyötä tiiviissä yhteistyössä hanketta rahoittavien 13 suomalaisen edelläkävijäkaupungin kesken. Hankkeessa ovat mukana Helsinki, Hyvinkää, Joensuu, Jyväskylä, Kokkola, Kuopio, Lahti, Oulu, Pori, Rauma, Tampere, Turku ja Vaasa.
Lisätiedot
Taneli Pärssinen 040 487 6832 taneli.parssinen@turku.fi
Harri Vaarala 044 703 2108 harri.vaarala@tuni.fi
Avainsanat: #politiikka #talvi
O oma ittes vaan
https://www.facebook.com/uutissiturust/ Klikkaa Voimalaan tästä
Tuomas Myllykoski – Kun asiat hoidetaan maaliin asti
Asuntokauppa on usein yksi elämän suurimmista päätöksistä. Silloin tarvitaan välittäjä, joka ei jää pohtimaan sivusta, vaan tarttuu toimeen. Turun
Voimala
https://www.facebook.com/profile.php?id=61590592702217
30.5.2026
3 merkkiä siitä, että tarvitset lepoa
https://www.facebook.com/profile.php?id=61590592702217 1. Ärsyynnyt tavallista helpommin 2. Lepokaan ei enää tunnu palauttavan 3. Ilo katoaa asioista, joista ennen nautit
Kun elämä mahtui kahteen muovikassiin
Turkulainen Ville Mäkilä rakentaa palvelua, jossa lahjoittaminen tehdään helpoksi ja osaksi tavallista arkea. Hänen perustamassaan Auttamisesta Arkea -palvelussa yritys tai