Ikiaikainen Saaristomeri lepää Itämeren kainalossa. Sen 41 000 saaren kallioperä on lähes 2000 miljoonaa vuotta vanha ja uniikin alueen biologinen monimuotoisuus on Suomen korkein. Tämä saarimäärältään maailman suurin saaristo on Suomen tärkeintä luontopääomaa. Ja se on vakavasti sairas.
Operaatio Ainutlaatuinen Saaristomeri edistää sekä konkreettisia toimenpiteitä että poliittisia päätöksiä Saaristomeren pelastamiseksi. Liity mukaan varmistamaan ainutkertaisen Saaristomeremme terve tulevaisuus kanssamme.
Anna äänesi Saaristomeren puolesta
Allekirjoita vetoomus kansanedustajille. Me viemme sen perille.
Punk ja Yäk 2026 Taiteen talolla – tila kuin tilauksesta
Elokuun lopussa punkataan ja yäkätään Taiteen talolla jo neljännen kerran, kun punkiin laidasta laitaan keskittyvä Punk ja Yäk-festivaali valtaa
Tapahtui tänään – 2.8.2000
Keskiviikkona 2. elokuuta 2000 Suomessa elettiin vahvan talouskasvun aikaa. Vuosituhannen vaihde toi mukanaan uskoa tulevaisuuteen, ja kuluttajien luottamus Suomen
25 paikkaa, jotka jokaisen varsinaissuomalaisen pitäisi nähdä ainakin kerran elämässään
Varsinais-Suomi on täynnä paikkoja, joissa Suomen historia, luonto ja saaristo kohtaavat ainutlaatuisella tavalla. Osa kohteista tunnetaan ympäri maailman, osa
Ukkosmyrskyt aiheuttivat häiriöitä Varsinais-Suomessa – autoilijoiden ja junaliikenteen käyttäjien syytä olla tarkkana
Kesän voimakkaat ukkoskuurot ovat jättäneet jälkensä myös Varsinais-Suomeen. Perjantain ja lauantain välisenä yönä ukkonen aiheutti häiriöitä erityisesti Raision ja
Jokaisella on oma tarinansa – pieni hyvä teko voi merkitä paljon
Jokaisella on oma tarinansa – siksi pienellä ystävällisyydellä on suuri merkitys Usein näemme ihmisestä vain sen, minkä hän näyttää
O oma ittes vaan
https://www.facebook.com/uutissiturust/ Klikkaa Voimalaan tästä