Hassel on peltipoliisien isä
Majakkarannan kauniista kerrostaloasunnostaan katselee Pitkäsalmelle eläkeläispoliisi, jolla on kerrottavanaan tarina jos toinenkin.
Komisario Sven Olof Hassel joutui heti nuorena liikkuvan poliisin lääninkomisariona kovan paikan eteen, kun hänet määrättiin poliisiylijohtajan adjutantiksi Finlandia taloon ETYK:in aikana vuonna 1975. Urapolku kulki edelleen muun muassa liikennepoliisi- asiantuntijaksi Keniaan ja testaamaan alkometrejä Moskovaan.
Erityisesti Hassel muistetaan siitä, että hän oli vastuussa, kun ensimmäinen automaattinen liikennevalvontakokeilu Suomessa alkoi. Hasselia voidaan huoleti tituleerata peltipoliisien isäksi.
Se, että Hasselista tuli poliisi, oli aika lailla puhdasta sattumaa. Mies pyrki lentokapteeniksi, mutta ajautui poliisikouluun. Syntyisin Hassel on Kokkolasta, hän aloitti konstaapelina synnyinkaupunkinsa liikkuvan poliisin komennuskunnassa vuonna 1958. Eläkkeelle hän jäi elokuun lopussa 1996 Liikkuvan poliisin Länsi-Suomen osaston päällikön virasta.
Elämäntarina on nyt talletettu kirjaksi. ”Matkani peltipoliiseista kansainvälisiin tehtäviin” on paikoin kuin seikkailukertomus tai veijariromaani, mutta kaikki sen tapahtumat ovat totisinta totta. Se toinen kirjailija Sven Hassel, joka on kirjoittanut kasan sotaromaaneja, ei ole mitään sukua.
Kuva: Marie Söderman/Yle
Viikon turkulainen Kimmo Suonpää
Kimmo Suonpää on saanut julkisuutta f-alkuisissa projekteissa, Funikulaarissa ja Fuugassa. Suonpää onnistui Fuugan soitossa Sen, että joku rakennus valmistuu
Viikon turkulainen Karri Salmi
Karri Salmi ennusti osakesäästäjien retkellä Maarianhaminassa tulevaisuutta varovaisesti. Paljon riippuu siitä, onko tekoälymarkkina kuumennut liikaa. Alunperin rakeinen kuva on paranneltu
Viikon turkulainen Jari Salonen
Kuvateksti: Jari Salonen esiintyi tiistaina Tiistaiseurassa. Jari Salonen pinkoo Turkua maailmankartalle Paavo Niurmi oli ensimmäinen suomalainen supertähti. Hänen sanottiin juosseen
Viikon turkulainen Johanna Ivaska
Ivaska tuntee syövän koukut ja ankkurit Turun yliopiston molekulaarisen solubiologian professori Johanna Ivaska tietää ehkä paremmin kuin kukaan ihminen
Viikon turkulainen Heikki Martikainen
Hessu kiitti ja kumarsi Yksi luku turkulaista ravintolahistoriaa kirjoitettiin loppuun, kun vuonna 1967 perustettu Brahen kellari sulki ovensa. Ravintoloitsija
Viikon turkulainen Eero Harkke
Kuvateksti: Eero Harkke. Tekoälyn vanhasta mustavalokuvasta parantelema otos. Harkken veljekset loivat legendan Jotkin tuotemertkit kasvavat elämää suuremmiksi ja niistä tulee