Markku on seuramies
Toimittaja ja tietokirjailija Markku Haapio on puuhapetteri ja sammumaton seuramies. Hänen aktiivisuutensa oin suoraan tai välillisesti synnyttänyt Tuirkuun tukun yhdistyksiä ja tapahtumia. Yksi kiitellyimmistä ja kestävimmistä on Neitsytperunafestivaali, jota toteuttamaan syntyi kulttuuripääkaupunkivuonna 2011 ruokakulttuuriyhdistys Kaffeli. Viikonvaihteessa festivaali keräsi jälleen Koulun pihan täyteen uutta satoa kunnioittavia nautiskelijoita ja yhä yhdistyksen varapuheenjohtajana toimiva perustajaisä myhäili tyytyväisyyttä.
Haapio on yksi niistä viidestä iki-Markusta, joiden satunnainen kohtaaminen Pori Jazzilla vuonna 1994 synnytti Suomen vanhimman ja suurimman etunimikaimojen yhdistyksen, Suomalaisen Markku-liiton. Vaikka liitto toimii yhä aktiivisesti, kansamme kaipaa tällä saralla aktiivisuutta. Tilastojen mukaan vuonna 2025 ei näet kastettu yhtään uutta Markkua.
’Samoihin aikoihin Markku-liiton kanssa perustettiin J.J. Wecksell -seura, jonka kasvona julkisuudessa Haapio on totuttu näkemään. Tämäkin seura on Kaffelin tapaan varsin ruokaisa, herkuttelu ja ilonpito ovat yhdityksessä usein läsnä. On seura saanut näkyvääkin aikaan; sen aloitteesta yliopistonmäelle nousevat portaat nimettiin J.J Wecksellin portaiksi.
Eräänlaiseksi julkkikseksi Haapion on tehnyt kirjailija Reijo Mäki, joka on ikuistanut kaverinsa Vares -teosten henkilögalleriaan tämän nimeä vain lievästi muuntaen. Haapiohan takoittaa puusta veistettyä venosta, samoin Vareksissa seikkaileva Ruuhio.
Kuva: Tanja Raunio
Viikon turkulainen N.R. af Ursin
Ukko Ursin ei ollut työmies Ursininkadun ja Eerikinkadun kulmassa on pronssilaatta, jolla kunnioitetaan suomalaisen työväenpuolueen perustamista ja sen varhaista
Viikon turkulainen Jere Pensikkala
Turun kulttuuripääkaupunkivuosi oli monessa mielessä iso kehitysloikka turkulaisessa kulttuurielämässä. Sen ansiosta syntyi aivan uudenlaista yhteistyötä erilaisten toimijoiden välillä. Se
Viikon turkulainen Peter Sarlin
Peter Sarlin – turkulainen tekoälyguru Tekoäly on nyt kaikkien huulilla. Sen käyttämisestä intoilee moni, joka on onnistunut elvyttämään rakeiset
Viikon turkulainen Pepe Gonzales
Pepe ei kunkulle liputa Barcelona ei ole erityisen kuningasmielinen kaupunki. Sillä on villiä anarkikstista taustaa, joka huipentui sisällissodan heinäkuussa
Viikon turkulaiset Luka ja Nooa Marttila
Marttilan veljekset Veljesten valioita Varsinais-Suomi on lentopallon huippumaakunta. Lajin ykköskaupunki ei kuitenkaan ole ollut Turku, sillä kovimmat seuramuistot on
Viikon turkulainen Kimmo Suonpää
Kimmo Suonpää on saanut julkisuutta f-alkuisissa projekteissa, Funikulaarissa ja Fuugassa. Suonpää onnistui Fuugan soitossa Sen, että joku rakennus valmistuu