Kuva: Heikki Junnila
Rupikonna (Bufo bufo), arkikielessä joskus rupisammakko, on konnalaji, jota tavataan lähes koko Euroopassa, Irlantia, Pohjois-Skandinaviaa ja joitakin Välimeren saaria lukuun ottamatta. Rupikonna esiintyy yleisenä Etelä- ja Keski-Suomessa, pohjoisessa harvalukuisempana. Rupikonna on Euroopan yleisimpiä sammakkoeläimiä ja se hyväksyy asuinpaikakseen hyvin monenlaiset ympäristöt metsistä puutarhoihin ja niittyihin. Rupikonna on Suomessa rauhoitettu laji.
Rupikonnan kuivassa ihossa on runsaasti nystyröitä, sen korvallisrauhaset ovat selvästi ulkonevat ja olemus on hyvin tanakka. Rupikonna liikkuu pääasiassa kävellen, koska sen takajalat ovat lyhyemmät kuin sammakolla. Selkäpuoli on väritykseltään yksisävyisen ruskea, vatsa taas on joko vaalea tai harmaaseen vivahtava.
Rupikonna liikkuu lähinnä hämärän ja pimeän aikaan. Rupikonnalle tyypillistä on myös paikkauskollisuus. Päivät rupikonna viettää tietyssä vakiokolossaan, ja öisin se kiertää vakiopolkuaan ruokaa etsimässä. Häirittynä konna laskee päänsä alas ja nostaa takaruumiinsa ylös, jolloin se näyttää paljon todellista suuremmalta. Samalla se saattaa erittää iholleen maitomaista limaa.
Rupikonnan lisääntymiskausi alkaa heti horroksen jälkeen, jolloin konnat matkaavat yleensä samalle paikalle, jossa ovat itse syntyneet. Munat lasketaan 3–6 metriä pitkäksi ”kaksiriviseksi helminauhaksi”. Nauhat naaras munii vesikasvien ympärille. Poikaset kuoriutuvat 8–12 vuorokauden kuluttua. Koiras on sukukypsä kolmivuotiaana ja naaras vuotta myöhemmin. Rupikonna saattaa elää jopa 40-vuotiaaksi.
Rupikonnan horros alkaa syys–lokakuussa ja päättyy huhti–toukokuussa. Se talvehtii sekä maalla että vedessä. Sen ruumiinlämpö voi laskea alle nollan asteen. Eläimen hengitys on erittäin vähäistä ja elintoiminnat miltei pysähtyvät talven ajaksi.
Rupikonnan nuijapäät syövät leviä ja kasvinosia. Aikuiset rupikonnat syövät hyönteisiä, etenkin muurahaisia, sekä matoja ja toukkia. Iso rupikonna voi syödä jopa pieniä nisäkkäitä.
Rupikonnan iho ja silmän takana olevat korvallisrauhaset erittävät myrkkyä, jolla konna puolustautuu saalistajilta. Kaikilta saalistajilta myrkky ei suojaa: jotkin näätäeläimet ja varislinnut nylkevät ihon pois, eikä myrkyllä ole vaikutusta käärmeisiin.
Lähde: Wikipedia
Viikon luontokuva -Valkohäntäpeura
Kuva: Heikki Junnila Valkohäntäpeura eli valkohäntäkauris (aik. laukonpeura, Odocoileus virginianus) on Amerikasta kotoisin oleva, peurojen alaheimoon kuuluva hirvieläin. Se elää
Viikon luontokuva -Pulmunen
Kuva: Heikki Junnila Pulmunen (Plectrophenax nivalis) on valkeankirjava varpuslintu. Pulmusen pesimisaluetta on puuton tunturiylänkö. Muuttoaikoina pelloilla ja ulkosaariston luodoilla. Lentävät
Viikon luontokuva -Merikihu
Kuva: Heikki Junnila Merikihu viihtyy avoimessa tundramaastossa. Suomen pesimäkanta asuu yksittäispareina ulkosaariston puuttomilla luodoilla. Pesimäajan ulkopuolella merikihu viihtyy avomerellä. Talveksi
Viikon luontokuva -Pohjansirkku
Kuva: Heikki Junnila Pohjansirkku (Emberiza rustica) on varpuslintu, joka kuuluu sirkkujen heimoon. Kooltaan ja muodoltaan tyypillinen sirkku. Kupeilla punaruskeaa
Viikon luontokuva – Mandariinisorsa
Kuva: Heikki Junnila Mandariinisorsa (Aix galericulata) on pieni itäaasialainen sorsalintu, jota tarhataan yleisesti Euroopassa. Tarhakarkulaisista on syntynyt Eurooppaan luonnonvarainen pesimäkanta,
Viikon luontokuva Sinirinta
Kuva: Heikki Junnila Sinirinta (Luscinia svecica) on koristeellisen näköinen pieni lintu. Sinirinta on 13–15 cm pitkä. Koiraalla on sininen kurkkulappu, jonka
