Kuva: Heikki Junnila
Pajusirkku (Schoeniclus schoeniclus) on sirkkujen sukuun kuuluva pieni, rannoilla elävä varpuslintu.
Pajusirkun pituus on 14–16 cm ja paino 18–20 grammaa. Koiras on naarasta kookkaampi. Koiraalla on musta pää, valkoinen kaulus ja ruskeat siivet. Naaraalta puuttuu pään mustavalkea kuviointi. Tumman pyrstön reunasulat ovat valkoiset. Lajin nokka on pienehkö, mutta kuitenkin selvästi siemensyöjän nokka. Tavallisesti pajusirkun näkee istumassa ruo’on tai pensaan latvassa, missä se esittää yksinkertaisen, jankuttavan laulunsäkeensä. Valppaana ollessaan se näpäyttelee pyrstöään sivulle. Kutsuääni on korkea ”tsiy”. Nuori lintu muistuttaa naarasta. Elo–syyskuussa tapahtuvan sulkasadon jälkeen myös vanhan koiraan puku on naarasmainen. Talven aikana pään höyhenten ruskeat kärjet kuluvat vähitellen pois, ja näkyviin tulee mustavalkea kuviointi. Nuoren ja vanhan voi sulkasadon jälkeen erottaa ainoastaan sulkien kulumisasteen perusteella.
Pajusirkku on muuttolintu. Useimmat linnut talvehtivat etelässä, suomalaiset pajusirkut Keski-Euroopassa, lähinnä Italiassa ja Sveitsissä. Pieni määrä talvehtii Etelä-Suomen laajoissa ruovikoissa. Kevätmuutto tapahtuu maalis–huhtikuussa, syksyllä linnut lähtevät syys–lokakuussa sulkasadon jälkeen. Pajusirkut eivät kerää yhtä suuria rasvavarastoja kuin kerttuset, koska niiden muuttomatka on lyhyempi. Muutto tapahtuu pääasiassa öisin, ja perillä Italiassa pajusirkut ovat marras-joulukuussa.
Pajusirkku on rantojen ja kosteikkojen pesimälintu. Se on yleinen merenlahtien ja järvien järviruohikoissa ja rantaluhdilla, järvien ja jokien pajukoissa sekä Lapin soiden vaivaiskoivikoissa. Muuttoaikoina lajia tavataan myös pelloilla ja rikkaruohostoissa.
Naaras rakentaa ruohonkorsista pesän tavallisesti maahan tai matalalle pensaaseen, hyvään piiloon. Muninta alkaa Etelä-Suomessa toukokuun puolivälin paikkeilla. Naaras munii tavallisesti viisi oliivinväristä, täplikästä munaa. Haudonta kestää vajaa kaksi viikkoa, ja molemmat puolisot hautovat, naaras tosin enemmän. Poikaset viipyvät pesässä pari viikkoa, ja emot huolehtivat niistä vielä parisen viikkoa. Pajusirkku pesii usein kahdesti kesässä. Koiraalla saattaa olla kaksi naarasta. Sukukypsiä pajusirkut ovat yksivuotiaina.
Pajusirkku syö kesällä hyönteisiä, matoja ja nilviäisiä, syksyllä ja talvella siemeniä ja jyviä. Talvella se syö erityisesti järviruo’on siemeniä. Poikasia ruokitaan selkärangattomilla ja hyönteisten toukilla.
Koska pajusirkku syö pääasiassa siemeniä, se ei ole riippuvainen hyönteisten massaesiintymisistä ja pystyy viettämään elämänsä pääosan viileissä olosuhteissa.
Vanhin suomalainen rengastettu pajusirkku on ollut vähintään 8 vuotta, 5 kuukautta ja 22 päivää vanha.
Viikon luontokuva -Tukkakoskelo
Kuva: Heikki Junnila Tukkakoskelo (Mergus serrator) on silkkiuikun muotoinen pörröpäinen vesilintu. Sen vanha kansanomainen nimi oli pikkukoskelo. Tukkakoskelolla on hapsottava
Viikon luontokuva -Punasotka
Kuva: Heikki Junnila Punasotka (Aythya ferina) on keskikokoinen sorsalintu. Punasotka on yleensä noin 42–49 cm pitkä ja painaa noin 700–970 g. Varsinkin
Viikon luontokuva -Valkoposkihanhi
Kuva: Heikki Junnila Valkoposkihanhi (Branta leucopsis) on pohjoisella pallonpuoliskolla elävä keskikokoinen hanhilaji. Se muuttaa Pohjoisen jäämeren pesimäalueiltaan talveksi Pohjanmeren alueelle.
Viikon luontokuva -Tylli
Kuva: Heikki Junnila Tylli (Charadrius hiaticula) on kahlaajiin kuuluva rantalintulaji. Tyllillä on harmaanruskea selkä ja siivet, valkea vatsa ja musta
Viikon luontokuva – Rantasipi
Kuva: Heikki Junnila Rantasipi (Actitis hypoleucos) on yleensä noin 20 senttimetriä pitkä, vesistöjen liepeillä pesivä kurppien heimoon kuuluva kahlaaja. Sen
Viikon luontokuva -Punajalkaviklo
Kuva: Heikki Junnila Punajalkaviklo (Tringa totanus) on punajalkainen kahlaaja. Lajin nimesi Carl von Linnè 1758. Punajalkaviklolla on kirkkaanpunaiset, lähes
