Hese oli pelottava ilmestys
Jalkapallokauden alkaessa viikon turkulaiseksi valikoituu tykkimies ja haastemies. Heikki ”Hese” Suhonen oli pelottava ilmestys raitapaidassa että pikkutakissa. Kun maalitykki lähestyi vastustajan maalia TPS:n kuosissa, tiesi molari, että nyt eivät hyvätkään taidot välttämättä riitä, Kun pikkutakkinen haastemies Suhonen ilmestyi pikkuvilppiä tehneen ovelle, tämä tiesi, että nyt on lain koura tavoittanut.
Viisitoista vuotta Turun Palloseuran riveissä loistanut, Pansiossa syntynyt ja Martissa kasvanut ”Super-Hessu” pitää nimissään ennätystä, joka jäänee rikkomatta. 206 maalia 427 SM-sarjan ottelussa on tulos, josta nykypelaajat eivät osaa haaveilla. Maaotteluunkin Hese pääsi yrittämään 20 kertaa, mutta niissä koitoksissa verkko soi vain kaksi kertaa.
Valmentajanakin Suhonen kokeili siipiään sekä Tepsissä että Finnairin Pallossa ja FC Oulussa. Mieliinpainuvin ulkomaankeikka suuntautui Milanon San Sirolle, missä apuvalmentaja hihkui riemusta, kun turkulaiset löivät Milanon miljonäärit unohtumattomassa Euroopan cupin ottelussa.
Heseä pidettiin pelaajana ja vielä valmentajanakin ”jätkämäisenä” ja sen hän on itsekin myöntänyt. 70- vuotishaastattelussaan hän sanoi, että maalintekijän pitää olla itsevarma, osin ylimielinen ja nauttia paineista. Kentällä näitä ominaisuuksia saattoi Hesestä löytyäkin, mutta siviilissä hän on mitä mukavin ja huumorintajuisin miekkonen.
Viikon turkulainen Jani Sormunen
Jani Sormunen ei punkkia pelkää Kevät tulee ja sen merkkejä odotetaan innolla. Jotkut merkit saisivat tosin olla ilmaantumattakin. Näin
Viikon turkulainen Jaakko Pajula
Sairausvakuutuksen isä oli Kekkosen kaveri Urho Kekkonen mielletään usein itäsuomalaiseksi tai peräti pohjoisen mieheksi, missä on puoli totuutta, koska
Viikon turkulainen Pentti Korhonen
Trump ei saa Nobelia, Penu Korhonen sai Päivän lehdissä oli kuvia YK:n sinibareteista, jotka tutkailivat Golanin kukkuloille iskeytyneen iranilaisen
Viikon turkulainen Kari Jalonen
Turussa Kari Jalosen kantapaikka on Pikku Havanna. Kölnissä hän viihtyy Poin Onessa Venloer Strassella. Kuva: Köln Express Jalonen viihtyy Pikku
Viikon turkulainen Irma Hyvärinen
Irma Hyväriseltä ei touhu lopu Kun Turun Seudun Osuuuspankki yhdistyi naapureihinsa ja muodosti OP Varsinais-Suomen, moni toivoi, että pankkia
Viikon turkulainen Timo Salmesmaa
Timo on bilehile Jos olet käynyt missä tahansa turkulaisessa niin sanotuissa seurapiiritapahtumassa, olet varsin todennäköisesti tavannut Timo Salmesmaan. Aamuset