Maaherran poika luo merten ruhtinaita
Maailman johtavan risteilyvarustamon Royal Caribbean varatoimitusjohtajan Harri Kulovaaran kouluvuosien koti on hulppea. Maaherra Esko Kulovaara oli ensimmäinen Turun ja Porin läänin maaherra, jonka virka-asunto sijaitsi vuonna 1967 valmistuneessa Risto-Veikko Luukkosen ja Helmer Stenrosin suunnittelemassa Aurajokirannan virastotalossa. Se oli vuonna 1952 syntyneen nuoren miehen koti viiden vuoden ajan. Harri kirjoitti ylioppilaaksi Turun Suomalaisesta Yhteiskoulusta. Meri ja purjehdus vetivät puoleensa, vuonna 1974 hän valmistui laivanrakennusinsinööriksi. Uralla Silja Linen palveluksessa syntyi innovaatio, joka sittemmin on osoittautunut kultakaivokseksi risteilybisneksessä. Kukaan ei oikein uskonut, että laivan keskelle voitaisiin rakentaa avoin arkadi, eräänlainen uiva shoppailu- ja ravintolakatu. Silja Symphonylle sellainen kuitenkin tehtiin ja sittemmin vastaava on ollut useissa maailman upeimmissa risteilyaluksissa. Niin myös tällä viikolla Pernossa luovutetun, lajissaan maailman suurimman aluksen Icon of the Seasin´in uumenissa. Onko Icon myös kaunein, siitä on useampiakin mielipiteitä. Laivan keulaosaa hallitseva kupolikatto on sisäpuolelta henkeä haukotuttava, ulkopuolelta mereltä katsoen vähemmän virtaviivainen.
Kulovaara on ollut Royal Caribbean -varustamon uudisrakennuksista ja merenkulusta vastaava varatoimitusjohtaja vuodesta 1995 alkaen ja vieraileva professori Strathclyden yliopistossa Glasgow’ssa Skotlannissa 2006 alkaen. Kulovaaran turkulaisuus tunnustettiin viimeistään silloin, kun hänet valittiin Turkuseuran kunniajäseneksi.
Kuva: Seatrade Cruise news/Anne Kalosh
Mika on sivistynyt pillimies Jalkapallon ystäville on alkamassa yövalvontakuukausi, kun Amerikassa pelattavat MM-kisat tällä viikolla käynnistyvät. Sitä ei tiedä,
Lue lisää
Kalevi Rothberg (vas.), Erkki Välilä, Jorma Saarinen, Kurt Nordanberg, Anneli Saaristo ja Reino Kotaviita keikalla Turun linnassa vuonna 1980. Kalevi
Lue lisää
Joukanen on viihtynyt joella, ilmassa ja Puutorilla Ilkka Joukanen on ollut ravintola-alalla pian viisi vuosikymmentä ja niistä kolme yrtittäjänä.
Lue lisää
Olli samoili Aurajoella 30 vuotta Suomen saloilla retkeillyt luontomies, eräopas ja tietokirjailija Olli Järvenkylä on lähtöisin Järvenpäästä, mutta asettunut
Lue lisää
Kuva: Turun Seutusanomat/Janica Vilen Reima Nurmikko on haahkojen emo Helsingissä jo 75 vuotta sitten syntynyt, mutta Turun piirustuskoulun kautta 1970
Lue lisää
Kultahattu Jenna Saario Siinä, missä jäällä kiekkoileva TPS on viime vuosina rämpinyt, on salien parketeilla säihkytty. ja legendoja syntynyt.
Lue lisää