Mallimamma tuntee nätit plikat
”Nätei plikoi ku pairan knapei”. Näin kuvattiin turkulaisen naiskauneuden yleisyyttä vuonna miekka ja kilpi. Ihan niin kauan ei ole siitä, kun tälle ominaisuudelle tarkan silmän omannut Marjo Sjöroos perusti oman mallitoimistonsa. Takana oli omakohtaista alan kokemusta: Marjo aloitti itse mallina jo 16-vuotiaana. Fashion Team syntyi vuonna 1988 ja sitä pidetään yhä yhtenä maan johtavista alan yrityksistä. Vuoden yrittäjä -palkintokin on tälle menestyksekkäälle muotialan firmalle napsahtanut.
Mallimammaksi nimitetyn Marjon tallin kautta on vuosien varrella ponnahtanut julkisuuteen ja myös missikisojen palkintopalleille valtaisa joukko kaunottaria.
Marjo Sjöroosin silmää uusien kykyjen löytämisessä pidetään uskomattomana. Hän on itse sanonut, että pelkkä ulkoisen olemuksen perusteella luotu mielikuva on usein väärä. Ihmistä ei pidä tuomita ennen kuin häneen on tutustunut. Rumaa ihmistä ei Marjon mukaan ole olemassa, hän inhoaa koko ruma -sanaa. Meitä kirveellä veistettyjä lohduttaa kauneuden asiantuntijan vakuutus siitä, että jokaisessa meissä on jotain kaunista.
Hengellisyyden ja kauneusbisneksen välillä ei syvästi uskonnollinen Sjöroos näe ristiriitaa. Hän toimii aktiivisesti Turun helluntaiseurakunnan jäsenenä.
Kuva: HS/Bo Stranden
Viikon turkulainen Kalevi Rothberg
Kalevi Rothberg (vas.), Erkki Välilä, Jorma Saarinen, Kurt Nordanberg, Anneli Saaristo ja Reino Kotaviita keikalla Turun linnassa vuonna 1980. Kalevi
Viikon turkulainen Ilkka Joukanen
Joukanen on viihtynyt joella, ilmassa ja Puutorilla Ilkka Joukanen on ollut ravintola-alalla pian viisi vuosikymmentä ja niistä kolme yrtittäjänä.
Viikoin turkulainen Olli Järvenkylä
Olli samoili Aurajoella 30 vuotta Suomen saloilla retkeillyt luontomies, eräopas ja tietokirjailija Olli Järvenkylä on lähtöisin Järvenpäästä, mutta asettunut
Viikon Turkulainen Reima Nurmikko
Kuva: Turun Seutusanomat/Janica Vilen Reima Nurmikko on haahkojen emo Helsingissä jo 75 vuotta sitten syntynyt, mutta Turun piirustuskoulun kautta 1970
Viikon turkulainen Jenna Saario
Kultahattu Jenna Saario Siinä, missä jäällä kiekkoileva TPS on viime vuosina rämpinyt, on salien parketeilla säihkytty. ja legendoja syntynyt.
Viikon turkulainen Ville Viitanen
Ville Viitasen juhlaseminaari Meri-Karinassa oli onnistunut tilaisuus. Se sai päivänsankarin ilmeen muikeaksi. Viisikymppisellä Villellä on omat saappaat Kun Ville